Älä jää jumiin!
Päivi Kankaro jakaa kuusi vinkkiään luovuuden kehittämiseen.
Kolumnistiksi teen nyt hieman oudon tunnustuksen: kirjoittaminen on mielestäni perhanan haastavaa. Ei siksi, että kirjoittaminen sinänsä olisi vaikeaa – sisällöntuottajana tekstin tuottaminen onnistuu kyllä – vaan siksi, että joskus omaa inspiraatiotaan ja ideaansa on todella hankalaa pukea sanoiksi. Kirjoittaminen kun edellyttää luovaa ajattelukykyä, oivalluksia ja taidokasta sanankäyttöä. Ominaisuuksia, joita omasta työkalupakista ei useinkaan tunnu löytyvän, kun tuijottaa tyhjää sivua. Mutta tässä sitä taas ollaan, kirjoittamassa artikkelia, toivomassa, että alkuperäinen ideani löytäisi ymmärrettävän muodon villinä juoksevista ajatuksistani ja että sinä saisit siitä jotain irti! Olenko ainoa, vai aiheuttaako luovuus muillekin välillä harmaita hiuksia?
Luovuus voi herättää meissä kovin erilaisia tuntemuksia. Siinä missä toiset tarttuvat tilanteessa kuin tilanteessa tuumasta toiseen, toiset saattavat pelätä tai suhtautua varauksella uuden luomiseen. Sen vuosikymmenen aikana, jonka olen itse työskennellyt käsityöalalla, olen huomannut, miten epävarmoiksi luovuus tekee monet. Esimerkiksi uusien kädentaitojen oppiminen saa aikaan kommentteja kuten: ”Voi, en ole kovin taitava käsistäni” tai ”En ole ollenkaan luova”. Kommentit heijastelevat epävarmuuksiamme ja ulkopuolelta tulevia vertailupaineita. Kannamme usein negatiivisia kommentteja läpi elämämme: esimerkiksi lapsuuden käsityöopettajan kielteinen palaute voi estää aikuisenakin tekemästä sitä, mistä nauttii. Itse muistan vieläkin yläasteen äidinkielenopettajani kritiikin kielioppivirheistäni. Se saa minut edelleen epäilemään kirjoitustaitoani – varsinkin, kun kirjoitan kolumnia arvostamaani julkaisuun.
Olemme usein liian ankaria itsellemme, kun pyrimme tekemään jotain uutta tai merkityksellistä. Mutta miksi luovuus tuntuu niin haastavalta? Ja miksi silti, estoista huolimatta, koemme tarvetta ilmaista itseämme luovasti?
Virallisten määritelmien mukaan luovuus on kykyä käyttää mielikuvitusta tai omaperäisiä ideoita uuden luomiseen. Ominaista luoville ihmisille on taito havainnoida maailmaa uudella tavalla ja kyky luoda yhteyksiä näennäisesti toisiinsa liittymättömien asioiden välille ratkaisujen luomiseksi. Luovuus on yhtäaikaisesti ajattelua ja tuottamista.
Meillä kaikilla on tavalla tai toisella halu olla luovia. Teoksessaan Flow and the Psychology of Discovery and Invention psykologi Mihaly Csikszentmihalyi kuvailee luovuutta "..elämämme keskeiseksi merkityksen lähteeksi ... useimmat mielenkiintoisista, tärkeistä ja inhimillisistä asioista ovat luovuuden tuloksia." … [ja] kun olemme luovia, tunnemme elävämme täyttä elämää.”
Luon, siis olen?
Miksi sitten vaikuttaa siltä, että joillekin ihmisille luovuus on helpompaa kuin toisille? Ja voimmeko me vähemmän lahjakkaat tehdä jotain päästäksemme luovuuden lähteelle? Miksi esimerkiksi toiset voivat suunnitella kokonaisen neulemalliston opittuaan vain oikean ja nurjan silmukan, mutta jotkut teknisesti taitavat neulojat eivät koskaan uskalla poiketa valmiista ohjeista luodakseen jotain omaa?
Kaikki tämä liittyy aivoihimme. Harvardin yliopistolle tehty neurotieteellinen tutkimus osoittaa, että luovuus vaatii monimutkaista vuorovaikutusta spontaanin ja kontrolloidun ajattelun välillä – kykyä sekä spontaanisti innovoida ideoita että tietoisesti arvioida niiden toteuttamiskelpoisuutta.
Tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että luovat ihmiset pystyvät paremmin aktivoimaan yhdessä aivoverkostoja, jotka toimivat yleensä erikseen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän muiden peli olisi menetetty. Kun joskus ajaudut luovaan umpisolmuun, älä anna periksi ja syytä aivosolujasi, sillä luovuuttaan voi aktivoida missä tahansa iässä tai elämänvaiheessa. Emme ehkä ole aina luovia sillä tavalla kuin haluaisimme olla, mutta meissä kaikissa on potentiaalia siihen. Uuden keksiminen ja luominen vaatii jonkin verran työtä: se vaatii normaalin rutiinin muuttamista ja mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Valitettavasti vaan me ihmiset emme luontaisesti pidä muutoksista.
Luovuus herättää monenlaisia tunteita. Uuden edessä voi kokea pelkoa, jännitystä, nautintoa tai innostusta. Itse käyn läpi kaikkia näitä tunteita, kun teen vaikka musiikkia, opettelen virkkaamista tai kirjoitan tätä kolumnia. Siksi haluankin jakaa kanssanne omat vinkkini luovuuden vaalimiseen:
- Anna aikaa ja harjoittele. Luovuus ei ole minuuttipeliä, vaan uusien ajatusten virtaaminen vaatii aikaa ja omistautumista. Harjoittele niin paljon kuin pystyt äläkä odota olevasi mestari ensimmäisellä yrityksellä.
- Leiki. Jos et tiedä mistä aloittaa, tee kokeiluja. Opettele uusia tekniikoita, tee värisuunnitelmia, kirjoita tai piirrä. Sen, mitä teet, ei tarvitse tulla valmiiksi tai johtaa mihinkään, mutta kokeilut voivat inspiroida sinua eteenpäin.
- Pidä taukoja. Isot oivallukset tulevat usein niinä hetkinä, kun emme tee yhtään mitään ja annamme alitajunnan prosessoida asioita. Itselläni parhaat ideat syntyvät kävelyillä koirani kanssa, kun mieleni lepää ulkoilmassa. Silloi käytän usein puhelimeni sanelijaa tallentamaan ideani.
- Epäonnistu ja tee virheitä. Ihmisinä me emme vain kykene täydellisyyteen, joten miksi edes yrittää? Joskus on parempi saada aikaiseksi jotain kuin tavoitella virheettömyyttä. Ja samalla sitä saattaa löytää jotain aivan uutta ja ylittää itsensä. Suurin epäonnistumisesi saattaa olla suurin inspiraatiosi. Joskus esimerkiksi useaan otteeseen purkamastasi neuleprojektista tulee rakkain vaatteesi.
- Jaa ideasi. Päästä irti kritiikin pelosta ja jaa projektisi ja ideasi – jopa keskeneräiset – muiden kanssa. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka inspiroivat ja kannustavat sinua. Pyydä palautetta ja kuuntele muiden kokemuksia.
- Tee aikataulu. Vaikka aika ja leikki ovat luovuuden ydin, jonkin asian viimeistely saattaa vaatia tavoitteen asettamista. Tämä kolumni ei kirjoita itseään kuukausia ennen määräaikaa – se löytää muotonsa, kun toimituspäällikkömme Maija sanoo, että nyt on viimeinen hetki viimeistellä teksti. Ja sillä hetkellä kaikki ajatukseni ja ideani löytävät lopullisen muotonsa kuin ihmeen kaupalla.
Jos siis voin antaa yhden vinkin sinulle, se olisi tämä: tartu hommiin, ja tee sitä mitä olet aina halunnut kokeilla. Luota minuun, sinä pystyt siihen!
Teksti: Päivi Kankaro
Kuvitus: Sanni Wessman
This feature was first published in Laine issue 14.