Joko tiedät, mitä on roosimine ja vikkel?
Aleks Byrd tuo virolaiset perinnetekniikat tähän päivään
Suunnittelija Aleks Byrd tunnetaan virolaisen neulontaperinteen modernisoijana. Hän haluaa rakentaa siltaa neulekulttuurien välille – ja samalla tarjota neulojille uutta opittavaa.
Kun Aleks Byrd oli lapsi, hänen koulussaan järjestettiin kansainvälisyyspäiviä. Niinä päivinä Aleksin äidillä oli tapana pukea tyttärensä Viron kansallispukuun. Kotikaupungissa Washington D.C:ssä oli kolmenkymmenen asteen helle, ja Aleks hikoili villaisessa hameessaan ja villasukissaan. Silloin hän tunsi aina olevansa tahtomattaan eräänlainen virolaisuuden lähettiläs: se tyttö, joka joutui selittämään, miksi hänen nimensä kirjoitettiin eri tavalla kuin muiden ja mikä oli tuo pieni eurooppalainen maa Itämeren rannalla.
Vielä silloin hän ei ymmärtänyt taustansa merkitystä, mutta nykyään Aleks – jonka äiti on virolais-kanadalainen ja isä yhdysvaltalainen – on siitä ylpeä ja kiitollinen. Virolaisuus on tärkeä osa hänen identiteettiään ja ammattiaan.
30-vuotias Aleks työskentelee kuvittajana ja neulesuunnittelijana, ja hänet tunnetaan erityisesti virolaisen neuleperinteen modernisoijana. Hän on tutustuttanut neulojia eri puolilta maailmaa sellaisiin tekniikoihin kuin roosimine (kirjontaa muistuttava tekniikka, jossa neuleen pinnalle kudotaan erivärisiä langanjuoksuja) tai vikkel (jossa tehdään lettimäisiä kuvioita kierretyillä silmukoilla).
”Neulominen on auttanut minua arvostamaan juuriani ja tavallaan rakastumaan niihin uudelleen”, Aleks kertoo.
Tänä keväänä Aleksin työ huipentuu, kun Laine Publishing julkaisee hänen kirjansa Neuleita Virosta – Päivitetyt perinnetekniikat. Teos sisältää 19 neuleohjetta, jotka hyödyntävät perinteisiä virolaisia tekniikoita, höystettynä Aleksin omalla graafisella kädenjäljellä.
”Kirjalla haluan rakentaa siltaa kahden ihmisjoukon välille: virolaisten neulojien ja kansainvälisen neuleyhteisön”, Aleks kertoo.
Harrastuksesta ammatiksi
Virolaisuus oli vahvasti läsnä Aleksin lapsuudessa. Hänen Kanadassa syntynyt, virolaistaustainen äitinsä halusi myös tyttärensä omaksuvan virolaisen kulttuurin. Aleks oppi puhumaan viroa sekä äitinsä että virolaisten lastenhoitajiensa kanssa, ja kotona kokattiin perinneruokia isoäidin resepteillä: savustettua valkoista kalaa, pannukakkuja ja hilloa, erilaisia leivonnaisia ja perunaruokia…
Äiti opetti Aleksille myös neulomisen perusteet. Aleks muistaa olleensa ehkä kahdeksan tai yhdeksän, kun hän sai valita langat ensimmäiseen huiviinsa.
”Elettiin keskellä Harry Potter -huumaa, joten päätin neuloa Rohkelikko-huivin ainaoikealla. Valitsin chenille-lankaa, koska se oli kiiltävää ja pehmeää. Lanka kiertyi ja katkeili, mutta sain kuin sainkin huivin valmiiksi”, Aleks nauraa.
Toden teolla Aleks innostui neulomisesta lukion loppuvuosina koulun neulontakerhossa. Kun hän lähti New Yorkiin opiskelemaan graafista suunnittelua ja kuvittamista, neulomisesta tuli myös tapa löytää ystäviä. Aleks liittyi neuleryhmiin, vietti aikaa lankakaupoissa, osallistui työpajoihin ja kävi neulefestivaaleilla. Neljä vuotta sitten hän muutti Bathiin Isoon-Britanniaan tekemään maisteriopintojaan tekstiilisuunnittelussa, ja myös silloin monet uudet ystävät löytyivät neuleyhteisöstä. Sosiaalisuus onkin yksi tärkeimmistä asioista, joita neulominen on hänelle antanut.
Omia ohjeitaan Aleks alkoi suunnitella kuutisen vuotta sitten.
”Olin neuleretriitissä, jossa oli tarkoitus neuloa kirjoneulekauluri. En pitänyt valmiista ohjeesta, joten päätin keksiä omani. Silloin oivalsin, että jos pystyn tähän, mitä kaikkea muuta pystynkään tekemään.”
Pienen maan isot perinteet
Vaikka äiti opetti Aleksin neulomaan, perinteisiä virolaisia tekniikoita hän ei osannut. Ne Aleks on opetellut itse, yrityksen ja erehdyksen kautta. Apuna ovat olleet virolaiset neulekirjat – hänen kokoelmansa vanhin teos on vuodelta 1930 – työpajat ja paikalliset käsityöläiset. Koska Viro on pieni maa, yleensä joku Aleksin sukulainen tuntee aina jonkun, joka osaa auttaa. Aleks on löytänyt mestarineulojia myös Viron käsityöliiton kautta ja kiertänyt käsityömessuilla kyselemässä neuvoa kojuissaan neulovilta naisilta.
”Yleensä he auttavat mielellään, vaikka ovatkin tiukkoja! Virossa esimerkiksi neulotaan perinteisesti pitsiä pitkillä puikoilla, ja kun kerran kysyin, voisiko siinä käyttää pyöröpuikkoja, vastaus oli ei: näin se nyt vain on aina tehty.”
Juuri tätä asiaa Aleks on tietoisesti halunnut muuttaa. Hän on opetellut perinteiset tekniikat mutta soveltanut niitä moderneihin neulomistyyleihin. Samalla vaatteista on tullut helpompia tehdä ja monipuolisempia pukea.
”Perinneneuleet ovat joskus melkein liiankin kauniita ja koristeellisia jokapäiväiseen käyttöön. Omassa työssäni laajennan myös ajatusta siitä, missä ja miten näitä neuleita voi pitää.”
Pieneksi maaksi Virossa on rikas ja monipuolinen neuleperinne, ja tyylit ovat pitkälti paikallisia. Eri alueilla on omat kirjoneulekuvionsa, tekniikkansa ja väripalettinsa. Usein neuleista – tyypillisesti etenkin lapasista – voi ulkonäön perusteella päätellä jopa kaupungin, jossa ne on tehty. Se on hyvin ainutlaatuista.
Virossa perinteiset neuleet tehdään ohuilla puikoilla sataprosenttisesta villalangasta, mutta Aleks vaihtelee puikkokokoja ja saattaa lisätä villan joukkoon vaikkapa mohairia. Hän laajentaa näkökulmia myös tekniikoihin: jos jotakin tekniikkaa on perinteisesti hyödynnetty vain suljetussa neuleessa, hän kokeilee sitä tasona, tai poimiikin lapasista tutun kuvion villapaitaan.
Aina voi oppia uutta
Aleks haluaa tehdä neuleohjeistaan sellaisia, että niihin jää tilaa leikittelylle. Suunnittelijana hän ajattelee tarjoavansa työvälineet ja suuntaviivat, mutta sen jälkeen jokaisella neulojalla on vapaus tehdä ohjeesta omannäköisensä esimerkiksi värien valinnalla.
Aleks on tekniikkaneuloja, joka nauttii haasteista. Siksi yksi hänen tavoitteistaan on saada neulojat kokeilemaan uusia tekniikoita. Hänelle neulomisessa parasta on se, että uutta opittavaa on aina ja toisaalta vanhojakin asioita voi opetella tekemään uudella tavalla.
”Olen ollut kahdesti Viron Kihnussa neulefestareilla. Sinne täytyy täyttää lomake, jossa kysytään, minkätasoinen neuloja on: ei osaa mitään, aloittelija, keskitason neuloja tai mestarineuloja. Itse valitsen vieläkin keskitason, koska koen, että minulla on edelleen paljon opittavaa.”
Pidempi versio jutusta on julkaistu Laineen numerossa 14.
Tekst: Maija Kangasluoma
Kuvat: Jonna Hietala & Sini Kramer