Agnes Koch on nuorten virkkaajien idoli
Virkkaussuunnittelija Agnes Koch luo hauskoja, trendikkäitä ja lähestyttäviä malleja, joissa näkyy hänen rakkautensa muotiin.
Ensimmäisessä Instagram-kuvassaan vuodelta 2019 Agnes Koch katsoo suoraan kameraan hieman ujosti hymyillen, yllään oranssi-musta halterneck-toppi. Kuvatekstissä lukee: ”My first crochet piece” eli ”Ensimmäinen virkkaustyöni”.
Tuolloin Agnesilla ei ollut aavistustakaan, että hänen uudesta harrastuksestaan (josta muodostuisi hänelle pian lähes pakkomielle) kasvaisi kokonainen ura – että hän suunnittelisi työkseen virkkausmalleja, tekisi huippusuosittuja YouTube-ohjevideoita, keräisi yli 339 000 seuraajaa @accrochets-Instagram-tililleen ja inspiroisi erityisesti nuoria tarttumaan virkkuukoukkuun.
Agnes, 34, on kotoisin Ugandasta, mutta hän on asunut Saksassa lähes kolme vuotta. Hänen kotinsa on pienessä Olpen kaupungissa, jossa hän asuu yhdessä saksalaisen miehensä ja kymmenvuotiaan poikansa kanssa.
Agnes on uuden polven virkkaussuunnittelija, joka yhdistää perinteisiä tekniikoita moderniin muotiin. Hän muuntaa isoäidinneliöt seksikkääksi halkiohameeksi, virkkaa mekkoja, joita voisi kuvitella näkevänsä punaisella matolla, tai vain suunnittelee yksinkertaisia ja muhkeita neuletakkeja, jotka saavat ajattelemaan: hei, tuollaisen minäkin osaisin tehdä!
Agnes on iloinen siitä, miten virkkaus on viime vuosina modernisoitunut ja miten uudet suunnittelijat ovat laajentaneet käsitystä siitä, mitä kaikkea koukulla ja langalla voi saada aikaan.
”Uskon, että virkkaamalla voi tehdä ihan mitä tahansa, kunhan vain omistautuu sille.”
Käsitöitä lapsuudesta asti
Agnes sanoo eläneensä hauskan ja mielenkiintoisen lapsuuden. Käsityöt olivat olennainen osa arkea – hän muistaa yhä, kuinka joka jouluksi oli virkattava uudet pöytäliinat. Agnesin sairaanhoitajana työskennellyt äiti oli innokas käsityöharrastaja, joka oli erityisen taitava kirjonnassa. Perhe asui lähellä Zairen (nykyisen Kongon) rajaa sijaitsevassa syrjäisessä kylässä, jossa äiti työskenteli terveysasemalla. Kun Agnes oli yhdeksänvuotias, hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen toiseen pikkukylään.
”Viikonloppuisin teimme aina käsitöitä. Saatoimme käydä vaikkapa etsimässä suolta materiaaleja, joista punoimme koreja. Ne olivat suosikkipäiviäni. Mutta kun siirryin lukioon, opetus muuttui akateemisemmaksi ja käsityöt jäivät.”
Agnes päätyi opiskelemaan taloustiedettä yliopistoon ja työskenteli sen jälkeen asiakaspalvelutehtävissä. Hän luopui virkkauksesta vuosiksi, ja kun hän lopulta päätti aloittaa uudelleen, hän oli unohtanut lähes kaiken.
”Muistin vain, miten koukkua pidetään ja miten perussilmukat tehdään – en mitään muuta.”
Vuonna 2019 Agnesilla oli menossa raskas elämänvaihe, ja hän kaipasi jotakin, joka veisi hänen ajatuksensa muualle. Virkkauksesta oli tulossa trendikästä, ja Instagramissa näkyi jatkuvasti inspiroivia virkattuja vaatteita. Agnes päätti kokeilla itsekin. Hän lainasi koukun ja lankaa siskoltaan ja virkkasi halterneck-topin, sen saman, joka näkyy hänen ensimmäisessä Instagram-kuvassaan. Lopputulos oli Agnesin mukaan ”ihan kelvollinen”.
Pian hän jo virkkasi rantavaatteita ystävilleen, kun he lähtivät lomamatkalle.
”Kävin tuolloin töissä, joten virkkasin vain pikku toppeja silloin tällöin. En tiennyt, että YouTubesta voisi oppia virkkaamista – yritin vain matkia näkemiäni malleja. Sitten löysin videotutoriaalit, joista opin uusia tekniikoita.”
Tilaa luovuudelle
Samoin kuin monille käsityöalalla työskenteleville, koronapandemia antoi Agnesin virkkausuralle uutta puhtia. Yhtäkkiä hänellä oli paljon aikaa käytettävissään. Hänen Instagram-tilinsä seuraajamäärä oli kasvanut, ja ihmiset kyselivät ohjevideoita. Alkuun Agnes kuitenkin epäröi.
”Ajattelin, ettei se ole minua varten. Entä jos ihmiset eivät pidä englannin aksentistani, tai mitä jos en osaa selittää asioita oikein? Mutta sitten päätin vain aloittaa. Ajattelin, että ehkä osaisin tehdä jotakin eri tavalla kuin muut.”
Ne virkkaustutoriaalit, joita Agnes oli tottunut katsomaan, perustuivat tarkkoihin silmukkamääriin ja tiettyihin lankoihin. Keniasta, jossa hän asui tuolloin, oli kuitenkin vaikea löytää samoja lankoja tai edes tismalleen oikeankokoisia virkkuukoukkuja. Kaikki langat olivat akryylia, eivät puuvillaa tai muita luonnonmateriaaleja, joita amerikkalaiset ja eurooppalaiset virkkaajat käyttivät.
”Keniassa ei myöskään puhuttu langanvahvuuksista – oli vain paksua lankaa tai ohutta lankaa”, Agnes muistelee. ”Tutoriaalit eivät jättäneet tilaa luovuudelle ja sille, että olisin voinut soveltaa ohjetta mieleni mukaan.”
Omille videoilleen Agnes kehittikin oman tyylinsä, joka perustuu vartalon mittoihin tarkkojen silmukkamäärien tai valmiiden kokojen sijaan. Sen sijaan, että neuvoisi seuraajiaan virkkaamaan 20 silmukkaa, hän neuvoo heitä virkkaamaan vaikkapa 10 senttimetriä. Näin malli on myös helpompi toteuttaa millä tahansa langalla.
Ilmaiset tutoriaalit ovat yhä Agnesin työn ydin, ja hän saa niistä tuloja YouTube-mainosten ja yhteistyöprojektien kautta. Viime vuonna hän otti myös myyntiin kirjoitettuja ohjeita, mutta niiden tekemisen hän kokee vaikeaksi. Vaikka Agnes rakastaa uuden oppimista, hänen pyrkimyksenään on pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina ja kynnys virkkaamiseen matalana. Hän uskoo, että juuri se saa hänen mallinsa erottumaan muista.
”Niissä on vain muutama paneeli, jotka yhdistetään, ja lopputuloksena on paita. Ihmiset kommentoivat usein Instagramissani, että ’saat sen näyttämään niin helpolta’. Mutta se johtuu siitä, että se on! Se ei vain näytä helpolta – se on helppoa!”
Kirkkaiden värien maasta
Agnesin suunnittelutyyli kumpuaa siitä, millaisia vaatteita hän itse haluaa käyttää. Pienen kokonsa vuoksi (Agnes on 155-senttinen) hänen on vaikea löytää hyvin istuvia vaatteita. Agnes rakastaa muotia ja tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Hän inspiroituu vaatteista, joita näkee kaduilla tai netin julkkis- ja muotisivustoilla.
”Saatan nähdä jotain, mistä pidän: oli se sitten hame, röyhelö tai topin selkäosa. Kyse ei tarvitse edes olla virkkauksesta”, Agnes kertoo. ”En osaa piirtää enkä tee muistiinpanoja, joten yritän vain kuvitella vaatteen päässäni ja sitten alan virkata. Joskus lopputulos ei vastaa alkuperäistä ajatustani, mutta seuraan vain fiilistäni.”
Agnesin ugandalaiset juuret näkyvät värivalinnoissa: kirkkaat keltaiset, oranssit ja punaiset ovat hänen tavaramerkkinsä.
”Ugandassa kirkkaat värit ovat kaikkialla – ne ovat elävä osa arkea. Olen aina rakastanut niitä, ja siksi ne luonnollisesti näkyvät myös virkkauksessani.”
Agnes on huomannut, että värien käyttö on se asia, joka selkeimmin erottaa eurooppalaisen tyylin hänen aiemmista kotimaistaan.
”Ugandassa ja Keniassa ihmiset rakastavat räiskyviä, huomiota herättäviä asuja. Euroopassa tyyli on minimalistisempi ja sävyt neutraalimpia. Vaatteet ovat täällä hillitympiä, käytännöllisempiä ja vähäeleisen elegantteja. Mutta rakastan molempia tyylejä omalla tavallaan.”
Virkkausta jokaiselle
Agnes virkkaa keskimäärin 5–6 tuntia päivässä. Virkkaus on hänen päätyönsä, minkä lisäksi hän työskentelee osa-aikaisesti ravintolassa: se saa hänet poistumaan kotoa ja auttaa häntä harjoittelemaan saksan kieltään. Tavallisena päivänä Agnes virkkaa hieman siellä täällä kotitöiden lomassa, mutta hänen lempihetkensä virkata on iltaisin, kun muut nukkuvat ja talo on hiljainen.
Virkkaamisen prosessi auttaa Agnesia rauhoittumaan. Lopputulos on silti se, josta hän saa eniten iloa: sekä valmis vaate että versiot, joita muut siitä tekevät.
”Minusta on yksinkertaisesti hauska nähdä, mitä voin luoda omasta päästäni. Kun aloitan uuden projektin, josta olen innoissani, en malta laskea sitä käsistäni, sillä haluaisin vain päästä näkemään lopputuloksen.”
Saavutettavuus ja inklusiivisuus ovat tärkeitä arvoja Agnesille. Hän pyrkii tekemään virkkausmalleistaan mahdollisimman helppoja ja lähestyttäviä – niin, että niitä voisi virkata jokainen koostaan ja taitotasostaan riippumatta. Yksinkertaista tyyliä hän soveltaa myös videoidensa tekoon: Agnes kuvaa videot puhelimellaan oman työpöytänsä ääressä ja lisää ääniraidan jälkikäteen.
Agnesin seuraajakunta (tai ”my people” eli ”minun ihmiseni”, kuten Agnes heitä videoillaan sympaattisesti puhuttelee) tulee kaikkialta maailmasta. Suurin osa on Yhdysvalloista, sitten Euroopasta ja Afrikasta. Isoin joukko on 18–25-vuotiaat, ja monet ovat aloittelijoita. Agnes arvioi, että 98 prosenttia hänen saamastaan palautteesta on positiivista – ja siihen hän myös pyrkii keskittymään.
”Viesteissä ihmiset kertovat minun inspiroivan heitä, tai kuinka he ovat virkanneet ensimmäisen paitansa avullani, tai kuinka virkkaus on auttanut heitä esimerkiksi masennuksessa. Ajatus siitä, että voin osaltani edesauttaa jonkun ihmisen luovuutta, kannustaa jatkamaan.”
Arvokkaimpia Agnesille ovat ne kommentit, jotka tulevat nuorimmilta, noin 10–15-vuotiailta seuraajilta.
”Suurinta ilo tuottaa se, jos voin inspiroida nuoria käsitöiden pariin. On ihana ajatella, että tuolla joku lapsi edelleen käyttää luovuuttaan tällaiseen harrastukseen.”
Agnesille harrastuksen muuttaminen työksi ei ole ollut pelkästään helppoa, sillä luovana ja tuotteliaana pysyminen on vaikeampaa, kun pitää miettiä yleisön tarpeita eikä vain sitä, mitä itse haluaa tehdä. Siksi Agnesin toive tulevalle on yksinkertainen: voida jatkaa virkkausta.
”Suurin haaveeni on olla onnellinen, koska kun olen onnellinen, pystyn olemaan luova, ja kun olen luova, voin myös jakaa luovuuttani muiden kanssa.”
TEKSTI: MAIJA KANGASLUOMA
KUVAT: MIRA UNKELBACH
Juttu on julkaistu alun perin Laineen erikoisnumerossa Virkataan!.