Jumppaa käsille – näin neulominen voi parantaa sorminäppäryyttä

Päivi Kankaro pohtii, miksi ihmisten hienomotoriset taidot saattavat olla heikkenemässä – ja mitä asialle pitäisi tehdä.

Kuinka usein tulet miettineeksi käsiäsi? Niitä kahta hassunmuotoista uloketta, joiden päässä sojottaa kymmenen sormea? Niitä, jotka auttavat sinua suoriutumaan päivittäisistä tehtävistäsi, koskettamaan, tunnustelemaan ja hyväilemään – ja siten myös luomaan yhteyttä rakkaisiin ihmisiin ja lemmikkeihin? Käsiä, jotka ottavat vastaan haasteita: tarttuvat puikkoihin ensimmäistä kertaa tai opettelevat monimutkaisia tekniikoita, jotka vaativat satoja toistoja? Kädet ovat vastuussa paljosta, ja silti emme kiinnitä niihin tai niiden toimintaan juurikaan huomiota. Paitsi tietenkin silloin, kun emme syystä tai toisesta pysty niitä käyttämään.

Sorminäppäryys tarkoittaa ihmisen kykyä käyttää käsiään hallitusti ja tarkasti tarttuakseen esineisiin tai liikutellakseen niitä. Käsien hienomotoriikka kehittyy ajan myötä, pääosin lapsuudessa. Sitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä, ja se on ollut olennainen edellytys myös koko ihmislajin menestykselle. Mutta onko nykyihmisten kyky käyttää käsiään heikkenemässä? Mitä menetämme, jos kaikkien kymmenen sormen sijaan harjoitammekin vain peukaloitamme?

Muutama vuosi sitten luin The Guardianista artikkelin professori Roger Kneebonesta, joka kouluttaa tulevia kirurgeja Lontoon Imperial Collegessa. Hänen mukaansa nuorilta opiskelijoilta puuttuu kädentaitoja siinä määrin, että heillä on vaikeuksia selviytyä opintojensa käytännön osuuksista. Kneebone kertoi havainneensa opiskelijoiden sorminäppäryyden vähentyneen viime vuosikymmenen aikana, ja hän oli huolissaan siitä, että nämä eivät lapsena ole harjoitelleet riittävästi esimerkiksi leikkaamista, ompelemista ja esineiden valmistamista.

Kädentaidot eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun miettii kirurgin tärkeimpiä ominaisuuksia. Mutta kirurgi, joka ei osaa käyttää käsiään, on suurin piirtein yhtä hyödyllinen kuin puikot ilman lankaa. Professori Kneebonekin muistutti, että kirurgit tarvitsevat sorminäppäryyttä siinä missä akateemista osaamistakin pärjätäkseen työssään. Esimerkiksi monimutkaiset leikkaukset vaativat hyvin hienovaraisia käsiliikkeitä, mutta monet opiskelijat kompuroivat jopa helpommissa perustoimenpiteissä.

Siinä missä kädentaitoja ennen harjoiteltiin monin tavoin sekä kotona että koulussa, nykyään monet asiat hoituvat kosketusnäytön pyyhkäisyllä. Siksi syyttävä sormi osoittaa helposti digitaalisia laitteita ja koulujen opetussuunnitelmia, joissa käsityötunteja on vähennetty.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole maalailla uhkakuvia digitaalisista laitteista ja siitä, miten ne tuhoavat aivomme – vaikka lienemme samaa mieltä siitä, että runsaalla ruutuajalla on omat haittavaikutuksensa. Moderni maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, ja uudet teknologiset keksinnöt ovat aikojen alusta asti herättäneet moraalista paniikkia. Voidaan jopa ajatella, että sen, minkä nykynuoret häviävät sorminäppäryydessä, he voittavat teknologiassa: sen avulla nimittäin monia asioita voidaan tehdä paremmin ja tarkemmin kuin ihmisvoimin. Esimerkiksi Japanissa robotteja käytetään jo työvoiman täydentäjinä vanhainkodeissa ympäri maan. Ja niitä ihmisiä, joiden kädet eivät toimi normaalisti, laitteet voivat auttaa toimimaan ja kommunikoimaan uusilla tavoilla.

Kannattaa silti miettiä, mitä menetämme yhteiskuntana, jos käytämme yhä harvemmin omia käsiämme asioiden tekemiseen. Jo nyt monet kädentaidot ovat katoamassa: tänä vuonna brittiläinen käsityöyhdistys British Heritage Crafts Association arvioi yhteensä 244 käsityötaitoa ja havaitsi, että niistä 27 oli vakavassa vaarassa hävitä kokonaan. Olemme yksinkertaisesti unohtaneet, miten tiettyjä asioita tehdään. Vaarassa eivät kuitenkaan ole vain harvinaiset käsityötekniikat vaan ylipäätään se tapa, jolla elämme ja ilmaisemme itseämme.

Luovuus on lapsille elintärkeä ominaisuus. Se kehittää mieli­kuvitusta, nokkeluutta, sinnikkyyttä ja ongelman­ratkaisukykyä siinä missä mekaanisia taitojakin. Sormi­näppäryydellä taas on merkittävät rooli ihmisen luovassa ilmaisussa, ja siksi käsien aktiivinen käyttäminen koko elämän ajan on niin tärkeää. Neulominen on hyvä esimerkki taidosta, joka toistuvien liikkeiden avulla kehittää ja ylläpitää sorminäppäryyttä sekä vahvistaa käsiä. Samalla se laittaa pään ja kädet työskentelemään yhdessä, aktivoi aivojen eri osa-alueita ja vahvistaa yhteyksiä hermosolujen välillä.

Miten sitten tulisi varmistaa, että lapset oppivat riittävästi kädentaitoja digitaalisena aikana? Tavat vaihtelevat maittain. Meillä Suomessa käsityötunnit ovat kuuluneet pakollisina osana kouluopetukseen sen historian alusta eli 1800-luvun puolivälistä asti. Nykyään sekä tekstiili- että teknistä työtä opetellaan ensimmäisestä luokasta seitsemänteen asti tavoilla, joista on tarkoitus olla hyötyä oppilaille niin arjessa kuin työelämässäkin.

Siinä missä suomalainen käsityöopetus keskittyi aiemmin käytännöllisiin arjen pulmiin, ovat sen tavoitteet ja sisällöt ajan saatossa muuttuneet. Nykyään valmista tuotetta tärkeämpää on itse tekemisen prosessi. Käsityötuotteen tekemiseen liittyy lukuisia eri vaiheita, kuten ideointia, visuaalista sekä teknistä suunnittelua, valmistusta ja arviointia. Opetuksen tavoitteena on, että oppilaat ottavat haltuunsa koko tämän prosessin. Ja samalla he oppivat oman kokemuksensa kautta ymmärtämään ja arvostamaan erilaisia materiaaleja, mikä puolestaan tuo opetukseen myös ekologisen ulottuvuuden.

Omasta mielestäni käsityön opettaminen koulussa on äärimmäisen tärkeää. Vaikka Suomessa monien mielessä kummittelevat yhä ne neljännellä luokalla neulotut epä­onnistuneet lapaset, ei itse oppimisen prosessi silloinkaan mennyt hukkaan. Meistä kaikista ei tule neulojia, saati sitten kirurgeja, mutta käsien käyttäminen luovien ratkaisujen löytämiseen on taito, jota kaikki tarvitsevat.

”On olemassa kosketuksen kieli, jota on helppo ylenkatsoa tai ohittaa”, sanoi professori Kneebone New York Timesin artikkelissa vuonna 2019. Kirurgien koulutuksessa tämä merkitsee sitä, että pelkkä kirjaviisaus ei tee hyvää kirurgia. Siksi on arvokasta ja tärkeää, että taide- ja käsityöaineet pidetään osana koulujen opetussuunnitelmaa ja arkielämää. Silloin kun elämäsi on kirurgien käsissä, sorminäppäryys voi jopa pelastaa henkesi. Jatka siis neulomista – ja pidä huolta, että lapsesikin jatkavat.

Texti: Päivi Kankaro
Ku: Sanni Wessman

Juttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 13.