Linkulla Spinneri on ystävysten unelmatyö
Pussin kyljessä lukee ”Suffeli”, ja se on täynnä ruskeaa, höttöistä villaa, jossa vielä näkyy jokunen heinänkorsi.
Suffeli on Alpaca Fuente -nimisellä lohjalaistilalla elelevä rescue-alpakka. Siltä keritty villa on matkannut tänne Inkooseen, Linkulla Spinnerin kehräämöön. Kohta Suffelin villa pestään ja siitä kehrätään neulelankaa. Ja koska kunkin alpakan villat kehrätään yksitellen, Suffelin nimi lukee lopulta myös lankavyyhdin vyötteessä – sympaattisena yksityiskohtana langan ostavalle neulojalle.
Tähän tyyliin asiat tehdään Linkullassa: pienissä erissä, kaikki vaiheet itse, omista arvoista tinkimättä. Henna Kvarnströmin, 33, ja Tove Ramstedtin, 41, puolitoista vuotta sitten perustama pienkehräämö käyttää vain kotimaista lampaan- ja alpakanvillaa ja pyrkii toiminnassaan mahdollisimman suureen luonnonmukaisuuteen.
Kaikki lähti siitä, että Henna ja Tove halusivat valmistaa lankaa, jollaista itsekin rakastaisivat.
”Minulle tärkeämpää kuin mitä neulon on aina ollut se, millä neulon”, Henna kuvailee.
Haaveeseen heittäytymistä
Linkulla Spinneri sijaitsee Hennan miehen vanhalla kotitilalla Linkulla-järven rannalla, jolta on lainattu myös kehräämön nimi. Langantekemisen perinteet ovat täällä pitkät: ”lin” tarkoittaa ruotsiksi pellavaa, ja järvessä on edelleen jäljellä puukehikot, joissa pellavia on aikanaan liotettu. Talo on 1800-luvun lopulta, ja suku on asunut täällä jo kuuden sukupolven ajan. Pellot ovat omassa viljelyksessä, minkä lisäksi tilalla on lampaita ja kanoja. Pieni osa Linkullan lankojen villasta tulee omilta lampailta, loput tiloilta eri puolilta Suomea. Tove perheineen asuu järven toisella puolella.
Kotitila on se syy, miksi Henna kiinnostui kehräämisestä. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja innostui neulomaan korona-aikana jäätyään lasten kanssa kotiin.
”Kun muutimme tänne, talo oli täynnä vanhoja ryijyjä, mattoja ja käsityötarvikkeita. Kiinnostuin perinnetaidoista: kävin kursseilla oppiakseni kutomaan kangaspuilla ja opettelin Youtuben avulla kehräämään vanhoilla rukeilla”, Henna kertoo.
”Kun meille tuli lampaita, aloin tajuta, kuinka upea kuitu suomalainen lampaanvilla on. Silloin heräsi haave omasta kehräämöstä.”
Haaveen tasolle kaikki olisi ehkä jäänytkin, ellei Henna olisi tutustunut Toveen yhteisten tuttujen kautta. Nämä ajattelivat, että heillä olisi paljon yhteistä, ja olivat oikeassa: heti ensitapaamisella helmikuussa 2023 Henna ehdotti kehräämön perustamista.
”Taidamme molemmat olla tällaisia spontaaneja heittäytyjiä. Siinä vaiheessa meillä ei ollut mitään tietoa siitä, mitä kehräämön perustaminen oikeasti tarkoittaisi. Oli vain idea ja unelma”, Tove sanoo.
Tove puolestaan oli kasvanut lankamaailmaan ja yrittäjyyteen jo lapsena. Hän johtaa neljännessä polvessa Eiran tukku -nimistä yritystä, joka maahantuo neulelankoja. Mielessä iti kuitenkin aina ajatus siitä, että olisi hienoa päästä mukaan myös alkuprosessiin – tekemään lankaa eikä vain myymään sitä.
Jakoavaimet käteen
Puolitosissaan heitetty idea alkoi muuttua todeksi vauhdilla. Tove ja Henna päättivät ottaa yhteyttä toiminnassa olevaan kehräämöön kysyäkseen neuvoja. Jo pari viikkoa ensitapaamisensa jälkeen he olivat matkalla Mathildedaliin Ruukin kehräämölle, jonka perustajat olivat kutsuneet heidät kylään. Paikan päällä nämä tekivät yllättävän tarjouksen: haluaisivatko Henna ja Tove ostaa heidän kehräämökoneensa? He olivat aikeissa jäädä eläkkeelle.
”Sitten me vain teimme liiketoimintasuunnitelman, haimme pankista rahoitusta ja saimme ELY-keskukselta yritystukea koneiden hankintaan. Joku ajatteli ehkä, että olimme ihan järjettömiä, toiset taas, että mahtavaa. Mutta itse en tekisi mitään toisin”, Tove miettii.
”Olemme molemmat sellaisia, että uskomme asioiden tapahtuvat jostain syystä. Jos meillä nyt oli tällainen tilaisuus, miksi siihen ei tarttuisi – vastaavaa ei ehkä jatkossa tulisi”, Henna sanoo.
Tilanne oli onnekas myös sikäli, että uusina koneisiin olisi ollut kolmen vuoden jonotusaika. Nyt he saivat koneet heti ja päälle vanhoilta omistajilta koulutuksen niiden käyttöön. Kesän 2023 Henna ja Tove viettivät Ruukin kehräämössä harjoittelemassa. Samalla Henna miehineen remontoi vanhasta sikalasta kehräämön. Betonilattia ehdittiin valaa juuri ennen kuin koneet tulivat.
Ja koneet, ne ovatkin olleet aivan oma lukunsa. Jo pelkästään niiden määrä: on pikkerikone, kuidunerottelija, karstauskone, venyttäjä, spinneri, kertaajakone, ja vielä monta muuta. Yhteensä villan tie langaksi vie kolme vuorokautta, ja siihen kuuluu 11 eri työvaihetta.
”Olin lapsellisesti ajatellut, että prosessi olisi paljon simppelimpi”, Tove toteaa.
Päälle tulevat koneiden huoltotyöt: ongelmatilanteessa ei voi vain soittaa paikalle kodinkonekorjaajaa.
”Olemme itse kädet öljyssä ja jakoavaimet käsissä availemassa ruuveja ja vaihtamassa laakereita. Koneiden valmistaja Andrew Kanadassa on ollut korvaamaton apu. Lähetämme hänelle whatsapp-videoita, ja hän neuvoo, mitä tehdä”, Henna kertoo.
”Pari kertaa olemme mokanneet itse – jättäneet esimerkiksi jonkin esineen väärään kohtaan, ja kone on murskannut sen. Mutta Andrew on lohduttanut, että ’kuulkaa, joku on laittanut sinne skumppalasinkin!’”
Näppituntuma haltuun
Kehräämöllä Toven kädet nyhtävät märkää, juuri pesusta tullutta villaa tasaisin, rivakoin liikkein.
”Huomaan heti, että villa ei ole vielä puhdasta. Tähän on kehittynyt näppituntuma.”
Kun Henna ja Tove ensimmäistä kertaa tekivät lankaa, lopputulos oli heidän mukaansa ”ihan hirveä”. Se oli epätasainen ja muistutti enemmän narua kuin neulelankaa. Mutta he jatkoivat sinnikkäästi opettelua, ja hyvin nopeasti pääsivät tekemään lankoja, jotka ovat ihastuttaneet neulojia etenkin pehmeydellään ja keveydellään.
Linkulla Spinnerin valikoimissa on alpakkalankaa, suomenlampaan villasta tehtyä lankaa sekä näiden sekoituksia. Tavoitteena olisi saada valikoimaan eri vahvuuksia fingeringistä worstediin. Aika asettaa kuitenkin rajansa valikoiman kasvattamiselle. Tällä hetkellä kaikki langat myydään, mitä Henna ja Tove ehtivät tehdä.
Karkeammista kuiduista valmistetaan paksua mattolankaa, joten nekään eivät mene hukkaan. Ja sille ensimmäiselle epäonniselle lankaerällekin on löytynyt käyttöä: siitä tuli täydellistä paketointinarua tuotteiden pakkaamiseen.
”Enää emme osaisi tehdä lisää samanlaista, vaikka haluaisimme”, Tove naurahtaa.
Kotimaisuus, eläinten hyvinvointi ja ekologisuus ovat Linkullan työtä ohjaavia arvoja. Pyrkimyksenä on, että kuitua käsitellään mahdollisimman vähän. Villa pestään kotimaisella biohajoavalla pesuaineella, ja ennen karstausta suihkutettava kehruuöljy – joka poistaa villasta staattista sähköä – on sekin biohajoavaa ja vedellä laimennettua.
”Arjessamme meitä kyllästetään kemikaaleilla joka suunnasta. Halusimme tehdä lankaa, joka syntyy yhteispelissä luonnon kanssa ja lopulta myös hajoaa takaisin luontoon”, Tove kuvailee.
Henna ja Tove ovat välillä saaneet kuulla kommentteja, että heidän toimintatapansa vie heidät vararikkoon – esimerkiksi se, että villa käydään läpi käsin tai kehrätään yksi eläin kerrallaan.
”Mutta nämä ovat meidän arvomme, ja haluamme pitää niistä kiinni. Meillä ei ole rikastumistoiveita, emmekä edes halua laajentaa toimintaa. Riittää, että voisimme saada tästä elantomme”, Henna toteaa.
Ihan kaikki pyrkimykset luonnonmukaisuuteen eivät ole onnistuneet. Taannoin Henna ja Tove kokeilivat villan fermentointia eli luonnonmukaista tapaa, jolla villa ennen vanhaan pestiin. Siinä villa laitetaan pariksi viikoksi sadevesitynnyreihin likoamaan, ja veteen muodostuva bakteerikanta syö siitä lanoliinin ja lian. Villasta tuli puhdasta – mutta sivutuotteena oli kammottava haju.
”En ole ikinä haistanut mitään niin kamalaa”, Tove nauraa.
Lopulta haju lähti etikkavedessä liottamalla, mutta sen verran työläs ja epävarma prosessi oli, että Tove ja Henna päättivät luopua fermentoinnista toistaiseksi.
Luonnollisuus ja pientuotanto ovat myös tapa erottua lankamarkkinoilla. Linkullan asiakkaissa on paljon himoneulojia, jotka jakavat Hennan ja Toven arvot.
”Ymmärrämme, että lankamme ovat kalliimpia kuin markettilangat, mutta kaikille on oma ostajakuntansa. Järjestämme kehräämöllä opastettuja kierroksia, ja moni kävijä on kertonut, että kierroksen jälkeen lanka ei tunnukaan enää niin kalliilta”, Henna sanoo.
Tunteiden ääripäät
Ensimmäiset puolitoista vuotta ovat opettaneet Tovelle ja Hennalle, miten paljoon pystyy, kun vain alkaa tehdä. Samalla ne ovat olleet rankkoja: mukaan on mahtunut stressiä, väsymystä ja turhautumista.
”Koneiden myyjät sanoivat, että teillä menee kahdeksan kuukautta, että saatte homman pyörimään, ja niin kävi. Nyt on sellainen tunne, että tässä on jonkinlainen rauha”, Henna sanoo.
Hennalle Linkulla Spinneri on kokopäivätyö, kun taas Tove jakaa viikkonsa kehräämön ja Eiran tukun välillä. Hennan aikaa vievät kehräämisen lisäksi myös markkinointi, verkkokauppa, some ja asiakaspalvelu, ja siihen päälle eläimet, lapset sekä maatilan työt.
”Vapaapäiviä tai lomaa ei juuri ole. Samaan aikaan nautin siitä, että nyt saan tehdä sitä, mistä todella inspiroidun”, Henna sanoo.
”Ja onhan se tosi makeeta päästä neulomaan langasta, jonka on itse kehrännyt. Neulon nyt ihan valtavasti, koska haluan testata kaikkia lankoja”, Tove kertoo.
Kun Hennalta ja Tovelta kysyy, onko lankojen kysyntä yllättänyt heidät, he vilkaisevat toisiaan ja myöntävät sitten molemmat, että oikeastaan ei: heillä oli kovat odotukset alusta asti. Kuten Tove toteaa, ilman itseluottamusta koko hommaan olisi tuskin uskaltanut lähteä.
”Meillä oli alusta asti selkeä visio ja usko omaan juttuumme’”, Henna sanoo.
Teksti: Maija Kangasluoma
Kuvat: Sini Kramer
Juttu on julkaistu alun perin Pohjolan Neuleet -lehdessä.