Lotta H. Löthgren – luontoa, neuleita ja hidasta elämää


Yksi Laineen tämän syksyn kiinnostavimmista kirjoista on Lotta H. Löthgrenin Havaintoja – Neuleita ja esseitä metsästä. Se sisältää yhdeksän neuleohjetta ajattomiin vaatteisiin ja asusteisiin, täydennettynä esseillä, jotka käsittelevät elämää lähellä luontoa. Lotta on neulesuunnittelija, kirjoittaja, langanvärjääjä ja lankakaupan omistaja, joka asuu miehensä, lastensa, koiriensa ja kanojensa kanssa pienessä kylässä Smoolannissa Etelä-Ruotsissa.

Havaintoja on Lotan esikoiskirja, joka vie lukijan neulematkalle metsään ja vaihtuviin vuodenaikoihin. Se on koukuttavaa luettavaa sekä neulojille että luonnonystäville. Juttelimme Lotan kanssa hänen työstään, kirjastaan ja elämäntavastaan. 

Miten sinusta tuli neulesuunnittelija?

Tykkään ratkoa arvoituksia ja selvittää, miten asiat toimivat. Niinpä neulottuani pidempään muiden suunnittelijoiden ohjeilla halusin kokeilla myös omien neulemallieni suunnittelua. Vaikka pidän suunnittelussa erilaisten elementtien – kuten värien, mallineuleiden ja lankojen – yhdistelystä, nautin myös ohjeiden kirjoittamisen teknisestä ja matemaattisesta puolesta.

Neuleesi ovat yhtä aikaa kauniita ja käytännöllisiä. Mistä saat ideoita niihin?

Monet ideani lähtevät pienestä yksityiskohdasta, kuten mallineuleesta tai väriyhdistelmästä, ja joskus vaaditaan monta yritystä, ennen kuin ne löytävät paikkansa valmiissa neuleessa. 

Liikun paljon luonnossa koirieni kanssa, ja nautin siitä, kun onnistun luomaan kauniita neuleita, jotka toimivat hyvin omassa arjessani. Olen käytännöllinen ihminen ja pukeudun mielelläni neuleisiini – jopa niihin arvokkaimmista langoista tehtyihin – metsäretkilläni. Tämä näkyy myös ohjeissani. Niissä saattaa olla rakenteita tai kuvioita, jotka tarjoavat neulojalle haastetta, mutta samalla haluan lopputuloksen olevan sellainen, jota ihminen rakastaa käyttää. Siksi suosin myös materiaaleja, joita on helppo korjata, ja erityisesti erilaisia villalankoja.

Villa voi olla niin monia eri asioita riippuen lammasrodusta, josta se on peräisin, sen käsittelystä ja langan rakenteesta. Villa on uskomaton materiaali, enkä koskaan kyllästy oppimaan siitä uutta.

Kirjasi sisältää sekä esseitä että neuleohjeita, mikä on aika ainutlaatuista. Miten päädyit yhdistämään nämä kaksi lajityyppiä?

Olen aina viihtynyt parhaiten eräänlaisissa välitiloissa. Kun aloin miettiä, millaisen kirjan haluaisin kirjoittaa, tajusin haaveilevani juuri tästä: että saisin yhdistää sanoja, kuvia ja neuleohjeita ja luoda samalla jotain, joka on enemmän kuin osiensa summa. Minua kiehtoo ajatus, että asioilla on monia eri ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja. Otetaan esimerkiksi pieni metsäpolun pätkä, jossa kuljen päivittäin: millaiseksi se saa minut tuntemaan oloni ja miksi, ja kuinka tuo tunne voidaan muuttaa sanoiksi tai silmukoiksi?

Olen hyvin kiitollinen, että Jonna ja Sini Laineelta ymmärsivät, mitä halusin luoda, vaikka lopputulos onkin varsin erilainen kuin neulejulkaisut yleensä.

Onko sinulla omia suosikkeja kirjan neuleista?

Kaikki ohjeet ovat minulle tärkeitä, mutta Badger-villapaidalla on erityinen paikka sydämessäni. Siinä kumpikin luova prosessi, sekä suunnittelu että kirjoittaminen, tapahtui hyvin intuitiivisesti. Paita on pehmeä ja mukava, ja siihen liittyvä essee käsittelee aihetta, jota mietin paljon: sitä, miten näemme itsemme suhteessa maailmaan, jossa elämme.

Havaintoja maalaa kiehtovan kuvan elämäntavastasi. Mitä hidastaminen ja eläminen lähellä luontoa ovat antaneet sinulle?

Monin tavoin ne ovat eräänlainen perusedellytys sille, että voin tehdä sitä, mitä teen. Olen hyvin nopeasykkeinen ihminen – toimin nopeasti ja puhun nopeasti – ja eläminen paikassa, jossa asiat vain ottavat oman aikansa, on keino tasapainottaa tätä. Mustikat kypsyvät heinäkuussa, eivät toukokuussa, ja ne viileän pastelliset taivaat, joita rakastan valokuvata, tulevat tammikuussa, eivät elokuussa. 

Tämä kannustaa minua myös olemaan läsnä hetkessä: jos haluan mustikoita, sitten minun on paras hankkiutua metsään heinäkuussa, koska en voi poimia niitä syksyllä sitten kun minulla ehkä ”on aikaa”.

Mitä sanoisit niille ihmisille, jotka myös haaveilevat muuttavansa pois kaupungista? 

Jos sinulla on haave, kehottaisin tarttumaan siihen. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Kaupunki ei katoa minnekään. Voit aina muuttaa takaisin ja ehkä yrittää uudelleen, kun olet toisenlaisessa elämäntilanteessa. Meillä ihmisillä on lupa kokeilla uusia asioita ja puntaroida, mitä haluamme tehdä rajallisella ajallamme maan päällä. Mutta samalla meillä on vapaus todeta: ”Tämä ei ollut minun juttuni”, ja kokeilla jotakin muuta.

On myös monia tapoja olla lähempänä luontoa siellä, missä jo elää. Voit opetella tuntemaan tienvarren kasveja, ehkä kerätä niitä ja värjätä niillä lankaa – monet rikkaruohot ovat loistavia värjäykseen! – tai vaikkapa ladata sovelluksen, jonka avulla tutustut kuuhun, tähtiin ja muihin taivaankappaleisiin. Toivon, että Havaintoja saa lukijansa näkemään, että tällaiset näennäisen pienetkin tavat olla yhteydessä luontoon voivat olla valtavan tärkeitä arjessa. 

Miltä sinusta tuntuu nyt, kun kirjasi on maailmalla?

Suoraan sanottuna se tuntuu yhä vähän epätodelliselta! Kestää varmaan tovin, ennen kuin kunnolla ymmärrän, että kaikki ne pitkään työstämäni ideat ja raakamateriaali ovat todella muuttuneet kirjaksi.

Kirjan kirjoittaminen muistuttaa hieman perhosen elinkaarta – ensin on vain muna, toiveita ja ideoita. Sitten siitä kuoriutuu kummallinen toukka, joka syö kaiken aikasi ja energiasi, ennen kuin se koteloituu ja muuttuu mielessäsi epämääräiseksi mössöksi. Ja siinä kohtaa mietit, syntyykö tästä koskaan mitään järkevää. Ja lopulta siinä se on, siipineen kaikkineen, valmiina lähtemään maailmalle!

Odotan innoissani siitä, että pääsen matkustamaan ja juttelemaan neulojille kirjan ohjeista, teksteistä ja kuvista tänä syksynä ja talvena.

Mitä toivot lukijoiden saavan Havainnoista?

Minusta on huikeaa, että kirjan avulla muut neulojat voivat luoda fyysisiä esineitä, jotka ovat samanlaisia kuin omani mutta silti täysin erilaisia. Kun joku poimii kirjan hyllystä, minä olen oman osani tehnyt, mutta kirjan matka jatkuu sitä lukevan ihmisen käsissä.

Toivon, että ihmiset tekevät ohjeillani neuleita, joita rakastetaan, käytetään ja korjataan vuosien saatossa. Toivon myös, että kirja auttaa muitakin tarkkailemaan omaa ympäristöään samalla uteliaisuudella, jolla itse katselen omaani – missäpäin maailmaa he sitten ovatkaan.

Lue lisää:

Lotta H. Löthgrenin Havaintoja
Tutustu Havaintoja-kirjan neuleisiin