Takaisin blogiin
Laine Knitting Survey

Knitting, Magazine, survey

Laineen neulekyselyn tulokset

Mitä neulojat mieluiten neulovat? Ja miksi?

Näitä kahta yksinkertaista kysymystä me täällä Laineessa usein mietimme. Sosiaalisen median tykkäyksistä ja kommenteista saamme jotain osviittaa mieltymyksistänne, mutta usein ne tuntuvat vain pintaraapaisuilta. Halusimme saada laajemman kuvan nykypäivän neulomisesta, joten järjestimme kautta aikain ensimmäisen Laine-neulekyselyn loppuvuodesta 2023. Siihen sisältyi yli 50 kysymystä, joissa tiedusteltiin esimerkiksi vaatteita, joita neulotaan mieluiten, neulomisen apuna käytettyjä sovelluksia ja neulomisesta saatavia hyötyjä mielen hyvinvoinnille.

Jaoimme kyselylinkin uutiskirjeessämme ja somekanavissamme ja saimme ällistyttävät 4 433 vastausta neulojilta. Vastaajia oli ympäri maailman, mutta enemmistö oli Euroopasta (51 %) tai Pohjois-Amerikasta (42 %). 96 % vastanneista identifioitui naiseksi, ja suurimmat ikäryhmät olivat 55–64-vuotiaat (26 % vastaajista), 45–54-vuotiaat (21 %) ja 35–44-vuotiaat (19 %). 

Enemmistö piti itseään joko edistyneenä (49 %) tai keskitasoisena (41 %) neulojana, ja 46 % neuloi niin sanotusti mannermaisittain ja 41 % englantilaisittain.

Vanhentuneita mielikuvia

Vastanneita oli tuhansia kymmenistä eri maista, joten kokemukset vaihtelivat paljon. Yksi asia tuntui kuitenkin yhdistävän neulojia riippumatta siitä, mistä he olivat kotoisin: turhautuminen siihen, että suuri yleisö näkee neulomisen edelleen vanhan ajan harrastuksena, jonain, mitä mummot tekevät. Neulojat toivoivat, että useammat nuoret aloittaisivat käsityöharrastuksen, että puikkoihin tartuttaisiin enemmän myös ihmisten ilmoilla ja että kouluissakin opetettaisiin neulomista.

”Kun olin parikymppinen, kaikki sanoivat, että olen ’vanha sielu’, koska neuloin”, eräs kirjoitti.

Moni oli kuitenkin huomannut tämän asian muuttuvan pikku hiljaa. Hitaan muodin ja ekologisesti kestävän pukeutumisen nähtiin kasvattaneen neulomisen kiinnostavuutta, ja useat mainitsivat myös koronapandemian: sen, kuinka eristyksissä vietetyt päivät houkuttelivat ihmisiä harrastuksen pariin.

Varsinkin pohjoismaiset neulojat olivat sitä mieltä, että heidän kotimaassaan oli sekä vahvat neulomisperinteet että kasvavaa kiinnostusta harrastukseen. Monet neulojat olivat ylpeitä kotiseutunsa neuleperinteistä: Haap­salun pitsihuiveista, Brittiläisen Kolumbian cowichan-alkuperäiskansan villapaidoista, hollantilaisista kalastajapaidoista...

Yhdysvaltalaisten neulojien kokemuksissa oli paljon hajontaa, luultavasti jo maan koon takia. Eräs vastaaja puhui neulomisesta ”kadonneena taitona”, kun taas toinen kuvaili sen kasvattaneen suosiotaan huomattavasti 10–15 viime vuoden aikana. Jotkut mainitsivat, että paljon riippuu asuinpaikasta: tietyillä alueilla on vahva neulomiskulttuuri.

”Kasvoin maaseudulla, ja kaikenlaiset käsityötaidot kuuluivat kulttuuriin niin 4H-toiminnassa kuin kirkon piirissäkin”, eräs neuloja kertoi.

Enemmistö vastaajista tuntui pitävän neulomisyhteisöä avoimena ja lämminhenkisenä, mutta toiset näkivät siinä myös huonoja piirteitä. Jotkut kuvailivat yhteisöä ”snobistiseksi” etenkin aloittelijoita kohtaan ja sanoivat, että niitä, joilla ei ole varaa kalleimpiin lankoihin tai jotka neulovat akryylilangoilla, katsotaan nenänvartta pitkin. Monet toivoivat näkevänsä neulemaailmassa enemmän monimuotoisuutta ja ympäristötietoisuutta ja ohjeissa useampia kokoja.

”Haluaisin myös nähdä enemmän hauskuutta ja hulluttelua pelkän vakavuuden sijaan”, yksi neuloja sanoi.

Pehmeyttä ja voimaa

Kysymys neulomisen hyvinvointivaikutuksista sai paljon samankaltaisia vastauksia. Niissä toistuivat sanat rentouttava, meditatiivinen, terapeuttinen ja rauhoittava, mutta myös voimaannuttaminen ja onnistumisen tunne. Monet kertoivat, että neulominen on auttanut jaksamaan, kun vastaan on tullut vaikeuksia: surua, kroonista kipua, burnouteja, mielenterveyden ongelmia... Neulomisen kauneus on erään vastaajan mukaan sen joustavuudessa. Neuleprojektin voi valita sen mukaan, millaisia tunteita haluaa tuntea.

”Jos haluan haasteita ja jotain, mihin uppoutua täysillä, voin valita ohjeen, johon on pakko keskittyä kunnolla. Jos haluan vain rentoutua ja olla miettimättä sen kummempia, voin valita jonkin meditatiivisen työn.”

Koska monen ihmisen työt ja päivittäiset askareet ovat nykyään virtuaalisia, neulojat arvostavat harrastuksensa konkreettisuutta – se myös pitää heidän näppinsä erossa puhelimesta! Eräs kuvaili asiaa näin:

”Neuloessani olen aina levollinen. Tuntuu, ettei tarvitse olla missään muualla tai tehdä mitään muuta. Kiihkeässä ja vaativassa maailmassa se on korvaamatonta.”

”Elämässäni ei ole tällä hetkellä mitään muuta, mihin voin keskittyä yhtä pitkään”, sanoi toinen.

Toiset nostivat esiin myös neulomisen sosiaalisen puolen ja toivoivat löytävänsä lisää neulovia ystäviä.

”Haluaisin nähdä paluun aikaan, jolloin ihmiset olivat oikeasti sosiaalisia eivätkä vain sosiaalisessa mediassa. Ihanteeni olisi neulepiiri, jossa tavattaisiin säännöllisesti, jaettaisiin vinkkejä ja ylipäätään tuettaisiin toisiamme elämässä”, yksi neuloja sanoi.

Selaa kyselyn tuloksiin ja katso, miltä neulominen näyttää vuonna 2024!

Lastenleikkiä

Kuinka vanha olit, kun opit neulomaan?

Me <3 äidit!

29%

vastaajista oppi neulomaan äidiltään. Monia (25 %) opetti joku toinen perheenjäsen, kun taas 18 % opetteli taidon itse kirjojen, videoiden, internetin jne. avulla. 12 % vastaajista oppi neulomaan koulussa.

Taitavia tekijötä

Top 5 muut käsityöharrastukset neulomisen lisäksi

1. Ompeleminen (60 % vastaajista)
2. Virkkaaminen (53 %)
3. Kirjonta (42 %)
4. Tilkkutyöt (21 %)
5. Kudonta (16 %)

Matka ennen määränpäätä

Kumpi seuraavista kuvaa paremmin sinua neulojana?

62 % Olen prosessineuloja – neulon ennen kaikkea tekemisen ilosta.

38 % Tärkeintä on valmis neuletyö ja kuinka hyvin se onnistuu.

”Työni on haastavaa ja istun paljon ruudun ääressä, joten käsillä tekeminen on merkityk­sellistä. Neulomisen rytmiin on mukava uppoutua.”

”Minulle neulomisen suurin ilo on valmiin työn näke­minen ja käyttäminen. Se, että tiedän tehneeni sen itse itselleni oman tyylini mukaisesti.” 

Rutiinien iloa

55% teistä neuloo päivittäin ja 33% melkein päivittäin.


”Neulominen on elämäni peruskiviä, joka­iltainen rutiini ihan kuin kirjan lukeminen ennen nukkumaanmenoa.”

Keskeneräisiä töitä

Kuinka suuren osanneuletöistäsi saat valmiiksi

Yleisimmät syyt neuletyön jättämiselle kesken olivat ”Huomaan, ettei työstä tule sellainen kuin olin suunnitellut” (37 %) ja ”Aloitan uuden projektin ja unohdan aiemman” (23 %).

Monenlaisia tunteita

47%

on tuntenut syyllisyyttä tai häpeää neulomiseen käyttämänsä rahan takia.

Ulkopuolisuutta

17%

on joskus kokenut olonsa ulkopuoliseksi neuleyhteisössä.

”Tunnen jatkuvasti itseni ulkopuoliseksi, koska kokoja ei ole tarpeeksi. Itselle neulominen vaatii paljon vaivaa, ja haluan tukea sellaisia suunnittelijoita, jotka näkevät minut ja haluavat nähdä vaatteitaan myös pluskokoisilla ihmisillä.”

”Koska olen POC, lankakaupoissa katsotaan minua useimmiten yllättyneenä, kun tulen ovesta sisään. Neulominen on Euroopassa edelleen hyvin ’valkoinen’ harrastus.”

”Olen monesti kokenut, ettei minulla ole varaa neulomiseen, silloin kun talouteni ei ollut yhtä vakaalla pohjalla kuin nyt.”

Hyvinvointi

Miten neulominen vaikuttaa mielesi hyvinvointiin?

”Neuleprojektin aloittaminen on kuin rakastuminen: jännittävä asia, josta ei vain saa tarpeekseen!”

”Neulomisen kautta koen yhteyttä naispuolisiin esiäiteihini. Neulominen on konkreettista ja käytännöllistä, se on rakkauden kieli.” 
”Olen kotiäiti, ja neuloessani tunnen saavani jotain aikaan, koska teen sitä itseni vuoksi sen jälkeen kun olen tehnyt koko päivän jotain muiden perheenjäsenien hyväksi.”

”Neulomiseen voin käyttää luovuuttani niin, että se sopii yhteen muun elämäni kanssa. Voin käyttää siihen juuri sen verran aikaa kuin minulta kulloinkin liikenee.”

”Olen autistinen, ja neulominen tarjoaa minulle luontaisen stimmausmahdollisuuden myös ihmisten ilmoilla, koska se on toistuvaa liikettä, joka on sosiaalisesti hyväksyttävää. Neulo­essani tunnen samaan aikaan lepääväni ja olevani tuottelias.”

”Neulominen stimuloi älyllisesti. Valitsen ohjeita, jotka saavat minut uteliaaksi siitä, miten suunnittelija on tehnyt jonkin asian.”

”Olen kroonisesti sairas ja kotiini sidottu. Neulominen on koko elämäni – päivittäinen arvoitus, jonka haluan ratkaista taidolla ja olla ylpeä itsestäni.”

”Kun olen ahdistunut, istuudun tekemään meneillään olevaa neuletyötäni, ja hitaasti pääsen taas  tolpilleni. Se on hiukan kuin avaisi ikkunan keväällä tunkkaisessa talossa.

Haasteita, kiitos!

Kumpi seuraavista kuvaa paremmin sinua neulojana?

83 % Haluan oppia uusia tekniikoita ja haastaa itseäni.

17 % Haluan, että neulominen on ennen kaikkea helppoa ja rentouttavaa.

Suosikkeja

Top 5 vaatteet tai asusteet, joita neulotte mieluiten
1. Paidat
2. Huivit
3. Sukat
4. Villatakit
5. Pipot

Top 5 suosikkineulokset
1. Kirjoneule
2. Pintaneuleet
3. Palmikot
4. Pitsi
5. Sileä neule

Pyörö on pop!

Millä seuraavista neulot mieluiten pieniä pyöröneuleita? 

Ylhäältä alas ja menoksi

80 % neuloo paidat mieluiten saumattomasti ylhäältä alas.

66 % neuloo sukat mieluiten varresta varpaisiin.

Rohkeita kokeilijoita

Mitä seuraavista tekniikoista olet kokeillut?

1. Saksalaiset lyhennetyt kerrokset (89 %)
2. Väliaikainen aloitus (82 %)
3. Kolmen puikon päättely (74 %)
4. Silmukointi (59 %)
5. Steekkaaminen (36 %) 

Ohjeet paperisena

48%

neuloo mieluiten paperisen ohjeen avulla. 32 % pitää enemmän digitaalisista ohjeista, lopuille asialla ei ole merkitystä (tai he eivät käytä ohjeita).

Hyväksi havaittu

Neulotko samoilla ohjeilla useammin kuin kerran?

 Tässä muutamia suosikki­ohjeitanne kautta aikojen!

Midori Hirosen Ranunculus-paita. Helppo ja monipuolinen neulottava ja näyttää hyvältä.”

Andrea Mowryn Plumpy-huivi. Sitä olen pitänyt ylivoimaisesti eniten.”

Joji Locatellin Spector-paita, koska se onniin näppärästi suunniteltu (ja kaunis).”

Stephen Westin Vertices Unite -huivi. Se on mielenkiintoinen ja hauska neulottava.”

Petite Knitin Oslo. Täydellinen peruspipo!”

Jonna Hietalan Lento-paita – löyhän tiheyden synnyttämä neulepinta näyttää upealta.”

Tif Neilanin Travel-paidassa on hyvä istuvuus.”

Tin Can Knitsin Rye Light -sukat. Upeaperussukka, ja ohjeessa on paljon kokoja.”

Tietoteknistä neulontaa

89 % seuraa neulealan vaikuttajia sosiaalisessa mediassa.

89 % katsoo ohjevideoita netistä opetellessaan uusia tekniikoita.

38 % käyttää neulesovelluksia. 

Suosituimpia sovelluksia olivat knitCompanion, Ravit, Row Counter, Tin Can Knits, Knitandnote ja Stash2go.

Trendien aallonharjalla

Oletko kiinnostunut muodista ja vaikuttaako se neulomiseesi?

”Toivon, että neulominen olisi vähemmän riippuvaista trendeistä ja somen luomasta uutuuden tavoittelusta. Muoti on hauskaa mutta nopeaa. Neulominen on hidasta ja vaatii panostusta.

Varastoon vai suoraan puikoille?

Kumpi seuraavista kuvaa paremmin sinua neulojana?

56 % Ostan yleensä lankaa jotain tiettyä neuletyötä varten.

44 % Ostan usein lankaa varastoon niin etten tiedä vielä, mihin käytän sen.

”On taianomaista, kun valitsee ohjeen ja sitten alkaa etsiä siihen sopivaa lankaa.”

Lankavalintoja

97%

käyttää neuloessaan useimmiten eläin­peräisiä kuituja, kuten villaa, merinoa ja kashmiria. 2 % käyttää kasviperäisiä lankoja (kuten puuvillaa, pellavaa ja hamppua) ja loput muuntokuituja (kuten viskoosia) tai synteettisiä kuituja (kuten akryylia).

Top 3 suosituimmat langanvahvuudet

1. Fingering (44 %)
2. DK (30 %)
3.  Sport (11 %)

Ekologisia valintoja

44 % vastaajista sanoo, että vastuullisuus-­kysymyksillä (esim. eläinten hyvinvointi ja hiilijalanjälki) on paljon merkitystä lankaa ostaessa. 41 % sanoo, että niillä on jonkin verran merkitystä.

47 % on joskus ostanut lankaa muuten kuin uutena (esim. kirpputorilta tai toiselta neulojalta).

71 % on joskus purkanut aiemman neuletyön käyttääkseen langan uudestaan.

71 % on joskus parsinut vanhoja neuletöitään.

”Haluaisin tuoda kierrätettyä lankaa enemmän esille. Tuhansien käsin tehtyjen vaatteiden omistaminen kuormittaa ympäristöä, vaikka käyttäisi lähituottajien lankoja. Neulomisella pitää olla jokin tarkoitus, ja jos sitä tehdään rentoutumisen takia, eikö silloin voi käyttää samaa lankaa useita kertoja?” 

Katsaus tulevaan

Miten toivot neulomisen kehittyvän tulevaisuudessa?

”Haluan nähdä lisää monimuotoisuutta, radikaalimpia ohjeita ja hiukan punk-asennetta. Joskus tympii, kun kaikki on niin hillittyä ja siivoa.”

”Haluaisin, että neulomista arvostettaisiin enemmän taiteenlajina.”
”Toivoisin vähemmän pikaprojektien tehtailemista paksulla langalla ja paluuta hitaaseen neulomiseen, jossa on paljon yksityiskohtia.”

”Toivon, että perinteitä vaalitaan samaan aikaan kun uusia innovaatioita kehitetään.

Teksti: Maija Kangasluoma
Suomennos: Sami Pulliainen
Kuvitus: Suvi Suitiala

Juttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 20.