Ronja Hakalehto: Neuleita napapiirin tuntumassa
On kaksi asiaa, jotka aina jaksavat hämmästyttää Ronja Hakalehdon kansainvälisiä Instagram-seuraajia. Toinen ovat porot, jotka toisinaan löntystelevät kaikessa rauhassa maantiellä Ronjan auton edessä. Toinen taas on lumi: ennen kaikkea se, miten aikaisin se tulee, ja se, miten myöhään se lähtee. Kun seuraajien kotiseuduilla jo kukkivat kesäkukat, Ronja saattaa edelleen hiihdellä järven jäällä.
Vaikka Ronjasta joskus tuntuu hassulta, miten ihmeellisiä hänelle arkiset asiat voivat muille olla, samalla se antaa perspektiiviä: auttaa katsomaan uusin silmin sitä, mitä itse alkaa helposti pitää itsestäänselvyytenä.
”Aina välillä mietin, että onko tylsää jakaa sadatta kertaa kuvaa jostain metästä. Mutta sitten ihmiset kiittelevät postauksesta ja kertovat, kuinka se on vaikkapa tuonut rauhaa heidän päiväänsä. Se on hauska ajatus – että voin somen välityksellä antaa jollekin toiselle rauhaa.”
Ronja, 34, on kansainvälisesti menestynyt suomalainen neulesuunnittelija, joka asuu Taivalkoskella Koillismaalla: harvaan asutulla, jylhällä seudulla aivan Lapin kynnyksellä. Siellä hän jakaa arkensa miehensä, kolmen lapsensa, koiriensa ja lampaidensa kanssa. Neulesuunnittelun lisäksi Ronja opettaa kansalaisopiston neulepiirissä paikallisella kylätalolla.
Lapsista vanhin on kahdeksan ja nuorin vuoden, ja omien sanojensa mukaan Ronja onkin ”ruuhkavuosien pyörremyrskyn keskipisteessä”. Mutta ennen kaikkea hän elää täyttä ja onnellista arkea luonnon keskellä ammatissa, jonka kaltaista ei olisi nuorempana voinut kuvitella olevankaan.
Maailman siistein työ
Kun Ronjan äiti aikoinaan alkoi odottaa perheen esikoista, puoliso osti hänelle lahjaksi ompelukoneen. Ajatuksena oli, että tuleva äiti alkaisi tehdä vaatteita lapsilleen.
”Äiti totesi siihen, että hän ei aio kyllä ommella yhtään mitään. Siispä isän täytyi opetella ompelemaan, kun hän oli kerran koneen hommannutkin”, Ronja muistelee hymyillen.
Isän opastuksella ompelukoneen ääreen istui myöhemmin myös Ronja. Perhe asui Vehmersalmella, parin tuhannen asukkaan kylässä Kuopion lähellä. Koska pienellä paikkakunnalla ei ollut vaatekauppoja, vaatteita kannatti tehdä itse: tuunata vaikkapa kevätjuhlahame isän vanhoista farkuista. Neulomaankin Ronja oppi jo koulussa, mutta kunnolla rakkaus lajiin roihahti vasta myöhemmin – samaan aikaan kuin rakkaus muutenkin.
”Kun tapasin mieheni 16 vuotta sitten, hän kuuli, että osaan neuloa, ja pyysi minua tekemään itselleen pipon. Siitä lähtien olen neulonut”, Ronja kertoo.
Tuolloin elettiin käsityöblogien nousukautta, ja niiden myötä Ronja alkoi ymmärtää, mitä kaikkea neulomalla voisi tehdä: ei vain perinteisiä villasukkia vaan myös tyylikkäitä, moderneja vaatteita. Ronja oli haaveillut taiteilijan urasta ja opiskeli kuva-artesaaniksi, mutta jo opiskeluaikana neulominen alkoi vetää häntä enemmän puoleensa. Hän perusti itsekin blogin ja alkoi jakaa kuviaan Instagramissa.
Pariskunta asui tuolloin Helsingissä, mutta kun kaupunkielämä alkoi tökkiä, he muuttivat maalle. Ensin pieneen kelomökkiin Karstulaan, jossa Ronja aloitti käsityöilmaisun opinnot, ja myöhemmin puolison töiden perässä Taivalkoskelle, joka oli heille tuttua seutua vaellusretkiltä ja sukujuurien kautta. Taivalkoskella Ronja alkoi pikku hiljaa oivaltaa, että itsensä voisi elättää myös neulesuunnittelijana – hänen mukaansa ”maailman siisteimmässä ammatissa”.
”Minulla ei ollut töitä tiedossa, ja aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Ajattelin, että nyt minulla on aikaa ja mahdollisuus kokeilla siipiäni”, Ronja muistelee. ”Ensimmäisen lapsen jälkeen tuli parin vuoden päästä toinen, ja kotiäitiyden ohella neuloin ja suunnittelin aina kun kerkesin. Kun lapset menivät hoitoon, perustin yrityksen ja aloin tehdä neulesuunnittelua kokopäiväisesti.”
Pohjoisen rauhassa
Tänä aamuna Ronja on herättänyt lapset ja laittanut isoimmat koulutaksin matkassa pieneen kyläkouluun. Pienimmän kanssa Ronja on ruokkinut lampaat, ennen kuin tämä on viety hoitoon. Sen jälkeen Ronja onkin jatkanut päivää työhuoneellaan, joka on kunnostettu pihapiirin vanhaan navettaan. Ronja kutsuu sitä omaksi ”woman cavekseen”, naisluolakseen.
Upean luonnon lisäksi parasta pohjoisen arjessa on Ronjan mukaan oma rauha ja hiljaisuus.
”Olen ehkä vähän erakkoluonne. Ehdottomasti eniten nautin siitä, että kun menen ulos, tiedän olevani siellä ihan itsekseni.”
Koko perheelle tärkeää on myös luonnossa liikkuminen, kalastaminen ja vaeltaminen. Heillä on metsän keskellä pieni erämökki, jonne on helppo lähteä lastenkin kanssa pikku retkille. Talvella hiihdetään ja ajetaan koiravaljakolla. Nuotiolla keitetään pannukahvit ja paistetaan makkarat.
”Myös vuodenaikojen vaihtelulla on iso merkitys, enkä osaisi kuvitella elämää ilman niitä. Etenkin kevät on täällä pohjoisessa ihan mieletön. Toukokuun alussa voi hyvinkin olla järvet jäässä ja lunta maassa, mutta sitten kuun lopussa teemme jo puutarhahommia. On uskomatonta, miten yhdessä kuukaudessa ehtii tapahtua niin älyttömästi.”
Talvella valoisa aika on kortilla, sillä Koillismaalla päivän pituus on lyhimmillään vain kolmisen tuntia. Katuvaloja ei syrjäseudulla ole, ja arkea eletään otsalampun kanssa. Vastapainoksi saa kuitenkin upeita revontulia ja tähtikirkkaat taivaat. Luonnonläheinen arki yhdistyy Ronjan arvomaailmaan, johon kuuluu kestävä elämäntapa ja maltillinen kuluttaminen. Maalla asuminen mahdollistaa myös hänelle rakkaiden eläinten pidon. Valjakko- ja metsästyskoiria on perheessä neljä, ja neljä lemmikkilammasta taas toimivat kesäaikaan ruohonleikkureina. Maiseman lisäksi ne hoitavat tosin Ronjan mukaan yhtä lailla myös hänen mieltään.
”Lampaat ovat valtavan rauhoittavia eläimiä. Koirat ovat koko ajan niin elämää täynnä, mutta lampaita on ihana vain halailla ja rapsutella.”
Ja totta kai Ronjaa neulojana kiinnostaa myös villan alkuperä ja sen käsittely. Tällä hetkellä oma arki on niin täyttä, että aikaa kehräämiseen ei ole, mutta sen sijaan hän on lahjoittanut villaa kavereilleen ja neulepiiriläisilleen, jotka ovat opetelleet villan käsittelyä.
”Ylipäätään minua on aina kiinnostanut perinteinen elämäntapa. Tälläkin tontilla on aina ollut lampaita, ja siksi tuntuu hyvältä, että niitä on meilläkin.”
Kaupungissa on kiva välillä käydä, mutta ei Ronja siellä enää haluaisi asua. Helsingin-vuosilta päällimmäinen muisto on jatkuva kiireen tuntu.
”Se oli ihan käsittämätöntä, että vaikka busseja kulki parin minuutin välein, silti oli muka aina kiire ehtiä niihin. Ja vaikka kaupungissa oli koko ajan ihmismeren keskellä, olin siellä paljon yksinäisempi kuin täällä. Kun täällä menee vaikka vain autokorjaamolle, ihmiset kohtaavat toisensa ihan eri tavalla.”
Töiden ja lapsiperhearjen yhdistäminen on oma palapelinsä. Koska sekä Ronja että hänen puolisonsa – joka toimii eräoppaana ja ammattikalastajana – ovat yrittäjiä, he ymmärtävät toistensa ammattien realiteetit. Se, että Ronja tekee töitä kotoa käsin, helpottaa elämää paljon. Vaikka sukulaisten muodostamaa tukiverkkoa ei ole lähellä, arki pienessä kylässä on yhteisöllistä ja naapureiltakin voi kysyä apua. Maalla asumisen huonoja puolia onkin lähinnä se, että lankakauppoja ei ole naapurissa, ja siksi neuleiden sävyvalinnat joutuu yleensä tekemään tietokoneen näytöltä.
”Luin hiljattain 16-vuotiaan Ronjan päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut, että ‘elämästäni 16 vuotta on tuhlaantunut tällä pikkupaikkakunnalla’. Mutta jälkikäteen olen kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa lähellä luontoa, ja toivon lapsilleni samaa”, Ronja toteaa.
Maailmoja luomassa
Ronjan neuleita ja etenkin niiden värimaailmaa yhdistää tietynlainen maanläheisyys. Materiaaleista rouhea villa on ikisuosikki. Ronja ajattelee, että hänen töissään on jotain perinteistä, kuitenkin yhdistettynä nykypäivään. Ideoita hän ammentaa luonnosta ja kotiseudusta.
”Kun lähden vaikka hiihtämään, aina kotiin palatessa alkavat muistivihkot sauhuta.” Ronjalle neulominen liittyy vahvasti myös kestävään elämäntapaan. Hän pyrkii suunnittelemaan ajattomia vaatteita, joista on iloa pitkäksi aikaa.
”Kun huollat ja korjaat neuletta hyvin, saat siitä vaatekappaleen jopa loppuelämäksesi. Toivon myös aina, että vaate olisi monipuolinen – että sitä voi pitää yhtä lailla metsässä ja kaupungilla.”
Tämän vuoden maaliskuussa ilmestyi Laine Publishingin kustantamana Ronjan toinen neulekirja Kiertoteitä – 17 neuletta matkan varrelta, jonka teemana on road trip. Se vie lukijan eri puolille Pohjois-Suomea, jossa Ronja reissasi loppukesällä 2025 perheensä kanssa. Kuvia otettiin muun muassa Hailuodon saaressa, Inarissa ja Hossan kansallispuistossa, ja malleiksi pääsivät myös omat lapset.
”Ideana on, että nämä ovat matkaneuleita, jotka voi napata matkalaukusta ylleen. Mukana on vaikkapa iso huivi, joka reissussa toimisi myös lapsen peittona”, Ronja kuvailee. ”Siinä missä ensimmäinen kirjani oli ehkä vähän runollisempi, tähän toiseen halusin enemmän särmää niin väreihin, neuleisiin kuin kuviin.”
Paitsi lahjakas neulesuunnittelija, Ronja on myös taitava valokuvaaja, joka on ottanut itse kirjansa kuvat. Ronja sai ensimmäisen järjestelmäkameransa ylioppilaslahjaksi, ja kuva-artesaanin opintoihin kuului myös valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Tuolloin hän ei ajatellut, että siitä tulisi osa hänen ammattiaan, mutta nykyään kuvien kokonaisuuksien miettiminen on yksi inspiroivimmista asioista työssä.
”Rakastan luoda maailmoja kuviin, miettiä valon suuntaa tai esimerkiksi sitä, miten eri vaatteiden materiaalit nostavat neuletta esiin. Kun vaihtaa vain hatun tai housut, kuvasta voi tulla ihan erilainen.”
Niin, ne hatut – ne ovatkin Ronjan kuvissa toistuva elementti. Pakko kysyä vielä lopuksi: mistä rakkaus hattuihin?
”Se johtuu ihan vain siitä, että olen hyvin laiska laittamaan hiuksia. Hattu vain päähän, se kehystää kasvoja aina ihanasti”, Ronja nauraa.
TEXTI: MAIJA KANGASLUOMA
KUVAT: RONJA HAKALEHTO
TJuttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 28.
Lue lisää:
Ronja Hakalehto: Unfolding Landscapes – 17 Knits for the Road