Satu Rämö: ”Kurinalaisuus mahdollistaa luovuuden”
Suositusta Hildur-sarjasta tunnettu Satu Rämö opetteli neulomaan kirjojensa neulovan poliisin, Jakobin, takia.
“En oikeastaan ota itselleni aikaa”, Satu Rämö tunnustaa tummuvassa tamperelaisillassa.“
Sunnuntai kirjamessuilla on ollut pitkä ja työntäyteinen. Kiire on ollut läsnä koko syksyn, sillä Rämön uusin rikosromaani, Rakel, ilmestyi marraskuussa. Kirja on kuljettanut häntä pitkin Suomea ja maailmaa, Parkanosta Pariisiin. Islannissa Rämö on kerinnyt vain kääntymään.
“”Pidän itseni kiireisenä, jotta en ehtisi kaivata niin kauheasti kotiin. Tiedän kuitenkin, että tämä ajanjakso kestää vain hetken, kunnes elämä taas tasoittuu.”
Satu Rämö, Forssassa syntynyt yrittäjä ja kirjailija on asunut Islannissa yli 15 vuotta. Hän on kirjoittanut tietokirjoja ja reportaaseja Islannista, sen kulttuurista, historiasta ja ihmisistä. Yksi teoksista, Islantilainen voittaa aina, palkittiin Mondon vuoden matkakirjana vuonna 2015.
”Olin aina ajatellut, että voisin kirjoittaa myös kaunoa, mutta en uskonut pystyväni siihen päivätyön ohella. Kun koronapandemia sitten iski, kaikki matkailu- ja mainostyöni loppuivat kuin seinään. Päätin, että nyt jos koskaan oli aika kokeilla.”
Kokeilu kannatti: vuonna 2023 Rämö oli kaikista suomalaiskirjailijoista suosituin. Silloin kolmiosaista Hildur-kirjasarjaa myytiin noin 330 000 kappaletta. Vasta ilmestyneen neljännen osan myötä Rämö vienee ykköspaikan myös vuoden 2024 tilastoissa. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty 18 maahan.
Rakkaat rajat ja rutiinit
Rämö solmi kustantajansa kanssa sopimuksen kolmesta kirjasta ja tiesi jo alusta pitäen, mistä kukin niistä kertoisi. Aikataulu oli tiukka – kirja vuodessa. Rämö uskoo rutiineihin: hän kirjoittaa joka päivä eikä jää odottamaan inspiraatiota.
”Saisin odotella hautaan saakka”, hän hymähtää.
Kirjailija huolehtii myös fyysisestä kunnostaan: hän voimaharjoittelee valmentajansa johdolla kolme kertaa viikossa ja juoksee joka päivä kolme kilometriä, 25 minuuttia.
”Elämäni on sekopäisen tarkkaa. Minulle kurinalaisuus ja rajat mahdollistavat luovuuden, jotkut taas kokevat ne kahlitsevina. Inspiroidun tekemisestä ja tietoisesta ajattelemisesta. Neulomisessa on jotakin samaa kuin kirjoittamisessa: mitä enemmän neuloo ja ymmärtää neulomista, sitä enemmän voi soveltaa ja rikkoa rohkeasti rajojaan.”
Kohti käsinkosketeltavaa kerrontaa
Keskeneräinen villapaita kulkee Rämön mukana kaikkialle. Se vie neljänneksen matkalaukusta ja näyttelee suurta roolia kirjailijan arjessa: neulominen sysää työasiat hetkeksi syrjään.
”En ole vielä niin taitava, että voisin neuloa katsomatta käsiäni. Mutta kun neulon, keskityn vain siihen hetkeen ja unohdan kaiken muun – vaikka vain vartiksi. Suosikkilankani on paksu Álafosslopi. Sitä työstäessäni tuntuu, että etenen jonnekin.”
Neulomisen Rämö opetteli vasta muutama vuosi sitten, jotta pystyisi sisällyttämään sen uskottavasti neulovan poliisihahmon, Jakobin, rooliin.
”Se oli osa taustatyötäni. Sain apua neulesuunnittelijaystävältäni Siggalta, joka katseli hetken räpeltämistäni. Yksi vaikeimmista asioista oli ymmärtää, miten silmukat yhdistetään suljetuksi neuleeksi”, Rämö nauraa.
Rämö kirjoittaa neulomisesta käsinkosketeltavasti. Kun Jakob neuloo poliisiaseman taukotilassa, neulova lukija aistii vastakeitetyn kahvin tuoksun ja tuntee sormien lomassa lepäävän villalangan. Hän näkee lattialle vierähtäneen Léttlopi-kerän, kaarrokeneuleen nurjalla puolella kulkevat langanjuoksut ja sinisen silmukkamerkin. Neulominen lisää kirjoitettunakin läsnäolon tuntua, pysäyttää olennaisen äärelle.
”Neulominen on osa Jakobin elämää, tapa olla ja selvitä. Halusin kuvata sitä aidosti, siten, ettei se särähtäisi neulojan korvaan. Jos se olisi ollut pelkkä sivuseikka, en olisi välttämättä vaivautunut opettelemaan. Ihmiset opettelevat neulomaan eri syistä, mutta tämä taitaa olla yksi merkillisimmistä.”
Yhteinen kieli
Neulominen näkyy myös Rämön kirjakiertueilla, tänäänkin: kuulijat neulovat ja tahtovat keskustella neulomisesta. Silmukat synnyttävät yhteisen, tasa-arvoisen kielen, keinon avata keskusteluja. Lukijat tahtovat tietää, mitä Rämö neuloo, millaisista langoista hän pitää, miksi juuri Jakob neuloo.
Rämön mukaan neulomisen merkitys on suuri myös Islannissa.
”Ihmiset neulovat kaikkialla: kouluissa, kirjastoissa, työpaikoilla, busseissa… Neuleen voi nostaa aina esille, kukaan ei katso sitä karsaasti, toisin kuin kännykän selaamista.”
Rämö on vaikuttunut kotimaansa villatalouden tehokkuudesta ja siitä, miten niin lampurit kuin valtiokin puhaltavat yhteen hiileen. Villa hyödynnetään viimeistä hahtuvaa myöden: langaksi kelpaamaton materiaali päätyy vaikkapa huonekalujen täytteeksi.
Hildur-kirjoissa neulominen ei ole vain sivujuonne, vaan se asettuu osaksi tarinan rytmiä ja tunnelmaa. Jakobin harrastus tekee hahmosta inhimillisen ja piirtää tarkkoja, aistivoimaisia kohtauksia.
”Tuntui luontevalta sijoittaa suomalainen, neulomista harrastava Jakob Islantiin. Neulomisen kautta sain kuljetettua hahmon ihmisten pariin – sen avulla on helppo solmia uusia tuttavuuksia, oikeassa elämässäkin.”
Siinä missä Pohjoismaissa neulova miespoliisi vaikuttaa kiehtovalta mutta uskottavalta hahmolta, muissa maissa häntä saatetaan hämmästellä.
”Suomi ja Islanti ovat ostaneet Jakobin neulomisen aivan täysin, eikä häntä esitellä ’neulovana poliisina’, mutta vaikkapa viime viikolla Ranskassa vastailin kysymyksiin siitä, neulovatko ihmiset oikeasti työpaikoillaan. Siellä neulominen ei läpäise samalla tavalla kaikkia yhteiskuntaluokkia kuten Pohjoismaissa.”
Rämön suosion taustalla on varmasti satoja seikkoja, mutta yksi niistä on neulonnan rauhallinen rytmi, kerros kerrokselta kasvava Jakobin villapaita, hiljainen, lukijaa helpottava läsnäolo. Neulominen – tapahtuipa se sitten kahvihuoneessa, autossa tai maailmankirjallisuuden lehdillä – yhdistää ihmisiä, kulttuureita ja sukupolvia ja antaa tilaa ajatella, tuntea ja luoda.
Tämä artikkeli on julkaistu Neuleita Suomesta -lehdessä.
Texti: Jonna Helin
Kuvat: Björgvin Hilmarsson (from the book Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat, Published by WSOY)
Lue lisää: