Mikä Kalevala on?
Neulottu Kalevala -neulekirjan kirjoittaja Jenna Kostet avaa blogissa Kalevalan historiaa ja taustoja.
Saan toisinaan Suomen ulkopuolella asuvilta seuraajiltani kysymyksiä siitä, mikä Kalevala oikeastaan on ja mitä ovat ne tarinat, joihin villapaitani perustuvat. Koska kysymys on mielenkiintoinen eikä siihen välttämättä ole yksiselitteistä vastausta, haluan avata tarkemmin Neulottu Kalevala -kirjan innoittajana olevan runoelman taustoja.
Kalevalan kokoaja, Elias Lönnrot (1802–1884) oli suomalainen lääkäri, kielentutkija ja kasvitieteilijä, joka kiinnostui opiskeluaikoinaan suomalaisesta runoudesta. Lönnrot oli kotoisin vaatimattomista oloista, ja hän joutuikin rahoittamaan opiskelujaan kiertelemällä laulamassa talosta toiseen ja tekemällä räätäli-isänsä jalanjäljissä vaatteiden korjausta pienellä palkkiolla. Opiskeluaikoinaan Lönnrot kiinnostui kansanrunoudesta, ja vuonna 1828 hän teki ensimmäisen runonkeruumatkansa Hämeen ja Savon kautta Pohjois-Karjalaan saakka. Vuosien kuluessa Lönnrot teki runonkeruumatkoja myös Viroon, Kuolan niemimaalle, pohjoisen napapiirin alueelle ja Karjalaan.
1800-luvulla nykyinen Suomi ja osa Karjalan aluetta kuului Venäjän keisarikuntaan autonimisena itsehallintoalueena, ja sitä kutsuttiin nimellä Suomen suuriruhtinaskunta. Suomi itsenäistyi vuonna 1917, ja jo sitä ennen maassa oli herännyt voimakas nationalistinen aate, jonka tavoitteena oli luoda Suomen kansalle yhtenäinen identiteetti. Sivistyneistö ja fennomaanit halusivat rakentaa suomalaisuutta kirjallisuuden, musiikin, kuvataiteen ja suomen kielen kehittämisen keinoin. Lönnrotin runoista kokoama Kalevala kuului yhtenä osana tähän prosessiin. Nykypäivän Suomessa Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi, ja sille on haettu myös aineettoman kulttuuriperinnön statusta Unescolta.
Lönnrotin Kalevalaan kokoamat runot eivät ole suoria lainauksia runonkerruumatkoilla kerätystä aineistosta, vaan Lönnrot muokkasi, sovitti ja runoili itse uutta aineistoa muokatessaan keräämistään runoista yhtenäisen kokonaisuuden. Suurin osa Lönnrötin Kalevalaan käyttämistä runoista olivat peräisin Vienan Karjalan ja Vuonnisen alueilta. Karjala on fennoskandian itäosassa sijaitseva kulttuuris-maantieteellinen alue, joka jakautuu nykyisen Suomen ja Venäjän valtioiden alueelle. Nykypäivän Venäjän alueella sijaitsee Karjalan tasavalta, autonominen alue Luoteis-Venäjällä, ja myös nykyisen Suomen alueella on Karjalan maakunta.
Kansanrunoiden tutkimuksessa kalevalamittainen suullinen perinne niputetaan usein itämerensuomalaisen perinteen alle, sillä samanlaisia mytologisia vaikutteita, teemoja ja runomitalla kerrottuja tarinoita on löydetty nykyisen Suomen ja Karjalan alueen lisäksi myös muiden suomensukuisten kansojen perinteestä. Itämerensuomalaisiksi kansoiksi luetaan myös liiviläiset, varjalaiset, inkerikot, lyydiläiset ja vepsäläiset. Kansanrunouden tutkijat ovat otaksuneet kalevalamitan juontavan juurensa varhaiselle rautakaudelle ja saaneen vaikutteita skandinaavisesta, germaanisesta, balttilaisesta ja slaavilaisesta runoudesta.
Miksi Lönnrot sitten keräsi runoja Karjalasta eikä Suomesta? 1800-luvun aatteellisessa ilmapiirissä kyti ajatus suuresta suomensukuisesta kansasta, johon edellämainitut itämerensuomalaiseen kieli- ja kulttuurialueeseen kuuluvat kansat luettiin. Itämerensuomalainen runoperinne nähtiin yhteisenä myyttisenä historiana, eikä asiaa vielä silloin ymmärretty tarkastella kulttuurisen omimisen, kolonialismin tai kulttuuri-identiteetin näkökulmista. Karjalan alueella runomittainen kansanperinne oli säilynyt Länsi-Suomen aluetta pidempään, sillä Suomesta oltiin onnistuttu kitkemään pakanallisena koettuja tapoja muun muassa uskonpuhdistuksen myötä. Turun piispa Isaacus Rothovius mainitsee jo vuonna 1640 pitämässään juhlasaarnassa suomalaisten harjoittamista karhunpeijaisista ja muista pakanallisista tavoista, jotka tulee hävittää. 1600-luvulla moni suomalainen saikin tuomion noituudesta ja loitsujen ja pakanallisten tapojen harjoittamisesta. Karjalan alueelta Lönnrot sai kuitenkin kerättyä eepostaan varten sellaista aineistoa, joka ei ollut saanut vielä niin paljon vaikutteita luterilaisuudesta kuin länssuomalainen runous, jossa kristinuskon vaikutukset näkyivät 1800-luvulla jo vahvana. Nykyisen käsityksen mukaan Kalevalan runoaiheissa on mukana sekä läntistä että itäistä runoperinnettä.
Nykypäivän Suomessa käydään jonkin verran keskustelua siitä, onko Kalevalan kokoamisessa syyllistytty kultuuriseen omimiseen vai ovatko itämerensuomalaisen perinteen alle luokitellut runoaineistot yhteistä perinnettä, joka nyt vain on satuttu keräämään Karjalan alueelta. Kulttuuri-identiteettiin liittyvät pohdinnat ovat herättäneet myös nykypäivän nuorissa kiinnostuksen perehtyä itämerensuomalaiseen runoperinteeseen ja saaneet monet tutustumaan omiin juuriinsa. Suomessa Kalevala on pitkään tavattu esittää nimenomaan suomalaisena kulttuuriperintönä, mutta näiden käsitysten kriittinen tarkastelu voi myös avata mielenkiintoisia seikkailuja itämerensuomalaisen mytologian ja kulttuuriperinnön moniulotteiseen maailmaan.
Texti: Jenna Kostet
Kuvat: Neulottu Kalevala
Kartta: Wikipedia
Jenna Kostet on kirjailija ja neulesuunnittelija, joka tunnetaan useasta hittineuleestaan, kuten Suolaulu-paidasta. Hän on opiskellut Turun yliopistossa kansatiedettä ja folkloristiikkaa ja julkaissut useita historiallisia romaaneeja ja lastenkirjoja. Neulesuunnittelussa Jennalle tärkeää ovat tarinat, perinteen jatkaminen ja luovuuden ilo. Neulottu Kalevala on hänen ensimmäinen neulekirjansa ja se on saanut inspiraationsa Kalevalasta.