Tomomi Mimura & hurmaava mosaiikkikirjonta

Videolla sormet liikkuvat vikkelästi, ja neula pujottelee ensin yli, sitten ali pitkistä yhdensuuntaisista langanjuoksuista. Pikku hiljaa langoista muodostuu kankaalle ristikkomainen kuvio, joka tuo mieleen punottujen korien pinnan. Tekniikka on monille neulojille tuttu sukkien pohjista – suomeksi sitä kutsutaan ristikkoparsinnaksi – mutta tällä kertaa sen avulla syntyy jotain hauskempaa.

Kankaalle on nimittäin kirjottu parsimalla pieniä väriläiskiä, jotka lomittuvat yhteen kuin mosaiikin palaset. Ja kun tarkemmin katsoo, huomaa, mitä niistä on muodostumassa: sympaattiset karhun kasvot!

Kirjovat kädet kuuluvat Tomomi Mimuralle, ja video löytyy hänen Mimstermade-nimiseltä Instagram-tililtään, jolla on yli 33 700 seuraajaa. Tomomi on japanilainen itseoppinut kirjontataiteilija, joka tunnetaan kehittämästään tekniikasta, jota hän kutsuu nimellä mosaic embroidery: vapaasti suomennettuna mosaiikkikirjonta. Siinä erikokoisista ja -muotoisista parsituista palasista syntyy värikkäitä eläinhahmoja – pulleaposkisia hamstereita, lentäviä lintuja, venytteleviä kissoja – joiden söpö ja leikkisä tyyli tuo mieleen lasten piirustukset tai naivististen taiteilijoiden työt.

Tomomi asuu Chibassa Tokion lähistöllä aviomiehensä kanssa. Ennen nykyistä uraansa hän työskenteli 18 vuotta vyöhyketerapeuttina, mutta viime vuosina hän on keskittynyt kirjontaan. Suunnittelun ja kirjomisen lisäksi hän vetää työpajoja ja tekee kirjoja.

Tomomin tavoitteena on auttaa muita löytämään käsitöistä sitä samaa iloa ja rentoutta, jota ne ovat tuoneet häneen omaan elämäänsä.

”Perinteisessä kirjonnassa on melko selkeät säännöt ja prosessi, joita täytyy seurata. Mosaiikkikirjonta on vapaampaa, ja lopputulokseen voi päästä omalla tyylillään”, Tomomi kertoo.

Terapiaa ja värileikkejä

Tomomi tietää hyvin, miten terapeuttinen vaikutus käsitöillä voi olla. Hän oppi neulomaan jo lapsena mutta tarttui harrastukseen uudelleen vuonna 2011. Tuolloin Japania ravisteli tuhoisa maanjäristys, sitä seurannut tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus. Tuhansia ihmisiä kuoli, ja vielä useiammat joutuivat jättämään kotinsa. Tomomi ahdistui tapahtumista syvästi.

”Käsillä tekeminen auttoi minua rauhoittumaan ja helpotti oloani, joten aloin neuloa sukkia.”

Kirjonta tuli Tomomin elämään joitakin vuosia myöhemmin, ja siihenkin liittyi vaikea elämänvaihe. Tomomin puoliso kärsi paniikkihäiriöstä, ja tunnelma kotona oli raskas. Jälleen Tomomi etsi apua käsitöistä. Hänen niskansa olivat alkaneet jumiutua neulomisesta, mutta kotona oli paljon sukista jäänyttä lankaa. Tomomi päätti kokeilla parsimista.

Kun reikäisiä sukkia ei riittänyt korjattaviksi loputtomiin, hän testaili samoja pistoja kankaille. Niille alkoi syntyä värikkäitä pintoja.

”Minua kiehtoi etenkin värien yhdistely, ja se on yhä puoli, josta nautin työssäni eniten. Saan valtavasti iloa siitä, kun näen, miten värit toimivat toistensa kanssa. Sitä tehdessäni voin sulkea aivoni kaikelta muulta.”

Samoihin aikoihin Tomomi mietti, kauanko hän jaksaisi työssään vyöhyketerapeuttina. Ammatti vaati hyvää kuntoa, eikä hän ollut enää ihan nuori. Voisiko kirjonnasta olla uraksi? Tomomi kuitenkin tunsi, että ensin hänen täytyisi keksiä siihen jokin oma näkökulmansa.

Se löytyi nelisen vuotta sitten, kun Tomomi näki televisiossa ohjelman, joka kertoi Barcelonassa sijaitsevasta Güellin puistosta. Kuuluisan katalonialaisen arkkitehdin Antoni Gaudin suunnitteleman alueen rakennuksia ja veistoksia koristi mosaiikkimainen keramiikka.

”Minun silmissäni se oli kuin kirjontaa. Ensimmäinen tähän tyyliin tekemäni työ oli kirjailtu karhu. Pikku hiljaa aloin myydä töitäni, ja niiden suosio löi minut ällikällä: kun edellinen työ oli myyty, seuraava ostaja oli jo jonossa. Sain lisää itsevarmuutta ja aloin luottaa siihen, että muutkin pitivät töistäni.”

Yksi käänteentekevä hetki uralla oli, kun Tomomi osallistui paikallisille käsityömessuille. Viereistä kojua piti floristi, joka pyysi Tomomia vetämään työpajaa hänen Tokiossa sijaitsevaan myymäläänsä. Se taas poiki yhteydenoton tunnetusta kirjakaupasta, joka halusi Tomomin tapahtumaansa – ongelma vain oli, ettei hänellä ollut kirjaa. Kirjakaupan kautta Tomomi sai kontaktin kustantajaan, ja sen jälkeen asiat etenivät nopeasti.

Tähän mennessä Tomomi on julkaissut kolme huippusuosittua japaninkielistä kirjaa, jotka ovat myyneet yhteensä lähes 100 000 kappaletta. Tänä syksynä ilmestyy Laine Publishingin kustantamana hänen ensimmäinen englanninkielinen teoksensa Tiny Friends: A Guide to Mosaic Embroidery. Se esittelee 13 Tomomin suunnittelemaa leikkisää eläinhahmoa, joissa hyödynnetään mosaiikkikirjontaa.

Tilaa mielikuvitukselle

Mosaiikkikirjonta ei vaadi erityisiä taitoja tai tarvikkeita. Alkuun päästäkseen tarvitsee vain kirjontakehikon, kangasta, lankaa, neulan ja sakset. Langaksi käy halutusta tyylistä riippuen niin ohut puuvillalanka kuin paksu villalankakin – Tomomin henkilökohtainen suosikki on yksisäikeinen fingering-vahvuinen lanka. Tekniikalla voi kirjoa melkein millaiseen kankaaseen tahansa, kaikkein ohuimpia ja kevyimpiä lukuun ottamatta. Neulevaatteista mosaiikkikirjonta toimii hyvin ohuissa neuleissa, paksuissa villapaidoissa ei niinkään.

Mosaiikkikirjonnalla voi koristella vaikkapa pehmoleluja, vaatteita, sisustusesineitä, asusteita tai koruja. Nykyään Tomomi saattaa maustaa töitään myös muilla kirjontapistoilla, mutta parsiminen on yhä kaiken perusta. Siksi tekniikkaa voi halutessaan käyttää myös siihen, että tekee hauskoja, näkyviä korjauksia rikkinäisiin tai tahraisiin vaatteisiin. Samalla niissä on helppo hyödyntää pienimpiäkin jämälankakeriä. Nämä kaksi piirrettä tuovat mosaiikkikirjontaan myös ekologisen puolen.

Lähes kaikki Tomomin suunnittelemat kirjontamallit kuvaavat eläimiä, eivät koskaan ihmisiä. Hän haluaa näin jättää enemmän tilaa mielikuvitukselle: suhteessa eläimiin ihminen on aina tarkkailija, joka ei voi tietää, mitä eläin todella ajattelee. Ihmisiä katsomme kapeammin ja teemme heistä herkemmin johtopäätöksiä vaikkapa iän tai ulkonäön perusteella.

”Teen eläinten kasvot myös tarkoituksella sellaisiksi, että niiden ilme on melko neutraali. Eri ihmisillä voi olla hahmoistani hyvin erilaisia tulkintoja. Toisen mielestä sama eläin näyttää surulliselta, toisen mielestä iloiselta”, Tomomi kuvailee.

”Paras hetki työssäni on, kun kirjon eläimen silmät. Silloin sen persoonallisuus muodostuu – se on vähän kuin lapsen syntymä. Voi kuulostaa hullulta, mutta siinä hetkessä minusta tuntuu kuin eläimeni alkaisivat jutella minulle. Ajattelen, että taideteoksella on tavallaan oma tietoisuutensa.”

Välillä Tomomi käy etsimässä ideoita työhönsä eläintarhasta, jossa hän tarkkailee eläinten ilmeitä ja liikkeitä. Toinen inspiraationlähde ovat omat juuret. Tomomi on kotoisin Okinawalta, joka kuuluu Japanin eteläisiin saariin. Subtrooppisella alueella on rikas luonto mangrovemetsineen, koralliriuttoineen ja valkoisine hiekkarantoineen. Paitsi luonnosta, Tomomi saa vaikutteita myös Okinawan perinteisistä käsitöistä ja kulttuurista.

”Punaisen määritelmäkin on erilainen okinawalaisille kuin tokiolaisille”, Tomomi kertoo.

Omia yksilöitään

Tomomin työt ovat tyyliltään söpöjä ja hieman lapsekkaita. Hän oli tottunut siihen, että Aasiassa tällainen estetiikka vetoaa myös aikuisiin, mutta ei osannut odottaa, että niistä innostuttaisiin muuallakin. Instagramin perusteella suurin osa Tomomin yleisöstä tulee Japanista, Amerikasta, Australiasta ja Taiwanista. Valtaosa on naisia, monet noin nelikymppisiä. Kaikki eivät edes harrasta käsitöitä mutta ihailevat Tomomin visuaalista maailmaa.

”Toiset kertovat selailevansa kirjojani kuin kuvakirjaa, rentoutuakseen ennen nukahtamista. Eräs nainen kertoi jopa, että hänen edesmennyt äitinsä haudattiin kirjani kanssa, koska äiti oli rakastanut sitä niin paljon.”

Mosaiikkikirjontaa on jokaisen helppo soveltaa omaan tyyliinsä, ja tämä vapaus on Tomomille tärkeää. Hänen työpajoissaankaan tavoitteena ei ole kirjoa tismalleen mallin mukaista hahmoa. Joku vetää langan tiukemmalle, joku kirjoo harvemmin, ja kaikki käy, kunhan tekeminen on hauskaa. Hiljattain Tomomi järjesti seuraajilleem DAL:n eli darn-alongin, yhteiskirjonnan. Kun osallistujat alkoivat postata Instagramiin kuvia tekemistään karhuista, joukossa oli niin pulleita kuin laihoja yksilöitä, niin suurisilmäisiä kuin pienisilmäisiä.

”Joka aamu tarkistin yhteiskirjonnan hashtagin ja näin, millaisia uusia persoonallisuuksia oli syntynyt. Se oli mahtavaa!”

Tomomi liittää tähän myös syvällisemmän merkityksen. Diversiteetti on hänelle tärkeä arvo, ja työssään hän haluaa viestittää, että jokainen yksilö on kaunis, erityinen ja arvokas omana itsenään. Hänelle käsitöiden tekeminen on ollut voimaannuttava kokemus, joka on parantanut itsetuntoa.

”Olin aiemmin ankarampi itselleni, mutta en tajunnut sitä ennen kuin aloin tehdä käsitöitä. Jos joku muu teki samaa kuin minä, vertailin aina häntä itseeni ja pidin itseäni huonompana. Nyt osaan arvostaa omaa työtäni yhtä lailla kuin muidenkin.”

Kirjonnan avulla Tomomi ajattelee tavallaan jatkavansa uraansa ihmisten hoitajana.

”Minulle on luontaista terapoida ihmisiä. Aiemmassa työssäni vyöhyketerapeuttina paransin ihmisiä fyysisesti, nykyisessä työssäni henkisesti. Koska käsityöt ovat pelastaneet minut, haluan itse auttaa niiden avulla muita.”

Teksti: Maija Kangasluoma

Kuvat: Rika Wada

Jutun alkuperäinen versio on julkaistu Laineen numerossa 19.