Anne Ventzel: ”Neulominen teki minusta vahvemman”
Anne Ventzelin neulesuunnittelijan uralle on mahtunut monia tärkeitä neuleohjeita: esimerkiksi Spot Sweater -paidan jämälankaversio, jonka hän neuloi yhteisneulontaan koronasulkujen aikana ja josta tuli yllätyshitti, tai muhkea Badger Sweater, jonka hän suunnitteli unelmien kirjoneulepuseroksi aloittelijoille.
Yksi hyvin erityinen ohje on kuitenkin Balabeanie, jonka Anne suunnitteli vuonna 2023 saatuaan rintasyöpädiagnoosin. Anne halusi neuloa pipon, joka pitäisi hänen päänsä lämpimänä, kun hän menettäisi hiuksensa sytostaattihoidoissa. Simppeli pipo ja huppu -setti syntyi kashmirista, joka tuntui pehmeältä paljasta päätä vasten.
”Siitä tuli erityinen ohje, tehty juuri tuota ajanjaksoa varten. On vähän hassuakin käyttää pipoa nyt – se saa tajuamaan, kuinka merkityksellisiä pienet asiat voivat olla, kuten se, että pipon alta pilkistää hiuksia. Suoraan sanottuna on ollut ihanaa saada hiukseni takaisin.”
Kaksi vuotta diagnoosin jälkeen Annen, 51, syöpä on poissa. Tanskalainen suunnittelija asuu Kööpenhaminassa poikiensa Leifin, 12, ja Viggon, 17, kanssa ja työskentelee kokopäiväisesti omassa yrityksessään.
”Juuri nyt todella rakastan arkeani”, Anne sanoo.
Oman polun etsimistä
Anne on yksi tämän hetken suosituimmista neulesuunnittelijoista, mutta tähän pisteeseen päätyminen ei ollut itsestäänselvyys. Anne kasvoi Odensessa, ja luovuus tuntui olevan hänessä sisäsyntyistä: hän neuloi, piirsi ja ompeli jo pikkutyttönä, teki vaatteita nukeille ja muokkasi omiaan. Koulussa hän ei sen sijaan pärjännyt.
”Lukeminen ja kirjoittaminen oli vaikeaa. Tuntui, etten ollut hyvä missään muussa kuin luovissa asioissa.”
Vaikka Anne haaveili vaatesuunnittelijan urasta, ajatus vaikutti epärealistiselta. Hän tiesi, että alan kouluihin vaadittiin yleensä lukion päästötodistus, mikä tuntui mahdottomalta. Anne harrasti myös laulamista, ja vuosien ajan hän suuntasi kunnianhimonsa musiikkiin. Kun hän oli parikymppinen, ystävä kuitenkin rohkaisi häntä lähettämään portfolionsa suunnittelualan kouluun. Hän pääsi sisään – puuttuvasta todistuksesta huolimatta.
Valmistumisensa jälkeen Anne työskenteli kahdenkymmenen vuoden ajan suurille tanskalaisille vaatemerkeille, kuten Bruuns Bazaarille, Selected Femmelle ja InWearille. Vuonna 2022 hän päätti keskittyä täysin omaan neulesuunnitteluyritykseensä. Anne rakasti työtään, eikä päätös lähteä ollut helppo – mutta oikea.
”Muotiteollisuudessa pitää ottaa huomioon niin monia tekijöitä, mutta tässä prosessissa kaikki lähtee minusta.”
Pohja omien neuleohjeiden luomiselle syntyi jo varhain. Anne muistaa, miten hänen äitinsä opetti hänet neulomaan sukkia: he eivät koskaan käyttäneet ohjetta vaan istuivat vierekkäin, ja äiti näytti hänelle kädestä pitäen, miten sukka rakentuu. Uusia lankoja he eivät ostaneet vaan neuloivat jämälangoista.
Lapsuuden jälkeen Anne ei neulonut vuosiin, mutta kun hän alkoi odottaa esikoistaan eikä löytänyt ohjeita lasten neuleisiin, joista olisi pitänyt, tuntui luonnolliselta suunnitella niitä itse. Silloisen anoppinsa kannustamana hän lähetti pari ohjetta kustantajalle. Vuosina 2016 ja 2017 Anne julkaisi kaksi lastenneulekirjaa – prosessi, joka opetti hänelle ohjeiden kirjoittamisen perusteet.
Vaikka Anne nautti kirjojen tekemisestä, hänestä kuitenkin tuntui, että hänen täytyi löytää toinen tapa julkaista töitään. Kokonaisen kirjan mallisto vei noin vuoden, ja siihen mennessä hänen näkemyksensä ensimmäisistä ohjeista oli usein jo muuttunut ja hän olisi halunnut muokata niitä. Samaan aikaan muutamat muut tanskalaiset neulesuunnittelijat olivat alkaneet myydä yksittäisiä ohjeita omien verkkosivujensa kautta.
”Ratkaisu tuntui täydelliseltä, koska silloin pystyin julkaisemaan ohjeeni tuoreeltaan. Luovuus on huipussaan silloin, kun idea syntyy, ja sen sijaan että muokkaisi vanhoja töitä, on palkitsevampaa keksiä uutta. Suunnittelija pyrkii aina luomaan sen kaikkein parhaimman ja kauneimman mallin, ja se on elinikäinen haaste.”
Avoimesti sairas
Syksyllä 2023 Anne löysi kyhmyn oikeasta rinnastaan. Jo kahden viikon kuluttua hän sai diagnoosin: aggressiivinen rintasyöpä, joka oli levinnyt imusolmukkeisiin. Anne kävi läpi puolen vuoden sytostaattihoidot, joita seurasivat leikkaus ja sädehoito. Viime kesänä Annelle rakennettiin uusi rinta selästä siirretystä lihaksesta
Anne muistaa, kuinka diagnoosi oli shokki mutta tavallaan myös helpotus: pelottavinta olivat ne kaksi epätietoisuuden viikkoa. Niiden aikana hänen oli tarkoitus esiintyä suuressa tanskalaisessa käsityötapahtumassa. Päivien ajan hän pohti, pystyisikö siihen.
”Sitten päätin vain olla rehellinen yleisölleni. Se oli todella lämmin kokemus, ja siitä tuli tärkeä oppitunti siitä, että minun kannatti puhua avoimesti sairaudestani. Meillä kaikilla on omat kamppailumme elämässä, vaikka asiat voivat sosiaalisessa mediassa näyttää täydellisiltä.”
Anne jatkoi avoimuutta myös Instagram-tilillään. Hän on aina nähnyt sen eräänlaisena näyteikkunanaan maailmalle ja sisällöntuotannon tärkeänä osana työtään: hän ei halua vain esitellä uusia ohjeita vaan myös jakaa paloja arjestaan ja tarjota inspiraatiota. Anne pelkäsi, että syövästä puhuminen saattaisi karkottaa seuraajia. Sen sijaan hän sai valtavasti tukea. Monet kirjoittivat, että he itse tai joku heidän perheestään oli käynyt läpi saman. Annea helpotti, kun hän saattoi ajatella: ”Minä pystyn tähän, koska muutkin ovat pystyneet.”
Alusta asti lääkärit sanoivat uskovansa, että Anne selviäisi: se olisi vaikeaa, mutta hän selviäisi. Tästä tuli hänen mantransa, jolla hän myös rauhoitti poikiaan. Koska Anne elää yksin heidän kanssaan, hän tiesi, että he joutuisivat näkemään hänet myös heikoimmilla hetkillään.
”Minun piti saada heidät ymmärtämään, ettei ollut syytä pelätä. Jos itkin, se ei johtunut siitä, että ajattelin kuolevani, vaan siitä, että matka oli rankka.”
Annelle oli tärkeää, että heidän elämänsä pysyi mahdollisimman normaalina. Tämä tarkoitti myös sitä, että hän jatkoi työntekoa niin paljon kuin pystyi – lanka ja puikot kun kulkivat helposti mukana myös sairaalaan.
”Neulominen teki minusta vahvemman. Se auttoi minua siirtämään huomioni pois sairaudesta ja kaikista niistä asioista hoitoprosessissa, joihin en voinut vaikuttaa.”
Uskalla pyytää apua
Nyt syöpä on poissa, mutta Anne käy yhä kontrolleissa kolmen kuukauden välein. Elämä on vähitellen palannut tavanomaisiin uomiinsa – yksi tärkeä etappi oli juoksuharrastuksen aloittaminen uudelleen. Ennen syöpää Anne juoksi neljä kertaa viikossa, ja usein ratkaisut ongelmiin tulivat silloin, kun hän laski puikot käsistään ja veti lenkkarit jalkaan.
”Kun jouduin lopettamaan juoksemisen, tuntui kuin minulta olisi viety taas yksi osa itsestäni.”
Mitä syöpä sitten muutti? Isoin oivallus oli se, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Ja että jos hän itse mielellään auttaa muita, muutkin saattavat haluta auttaa häntä. Anne muistaa, kuinka heidän naapurinsa välillä piipahtivat ovelle viideksi minuutiksi tuomaan ruokaa hänelle ja pojille – pieni, ihana ele, joka kertoi: ”Olemme tukenasi.”
”En ole koskaan ollut hyvä pyytämään apua, ja luulen sen tulevan äidiltäni. Hän kasvoi maatilalla, missä oli tärkeää osata tehdä kaikki työvaiheet itse. Niinpä rakensin myös oman pienen yritykseni siltä pohjalta, että opettelin tekemään kaiken itse.”
Nyt Anne ulkoistaa asioita yhä enemmän. Apukädet esimerkiksi graafisessa suunnittelussa antavat myös aikaa keskittyä olennaisimpaan – neulesuunnitteluun.
”Ja on ihanaa voida tarjota työtä muille, jotta he voivat elättää itsensä sillä, mitä osaavat parhaiten.”
Tämä on myös asia, joka yhä hämmästyttää Annea: että hänkin voi elättää itsensä sillä, minkä osaa parhaiten.
”Jos minulta olisi lapsena kysytty, voiko neulomisesta rakentaa uran, en olisi koskaan uskonut sitä. Olen todella nöyrä ja kiitollinen.”
TEXTI: MAIJA KANGASLUOMA
KUVAT: JACOB CRAWFURD
Juttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 27.