Erika Åberg & Lotta H. Löthgren: luonnosta, neuleista ja ystävyydestä

Erika Åberg ja Lotta H. Löthgren ovat ruotsalaisia neulesuunnittelijoita, joiden yhteinen kirja The Island and the Forest: A Knitted Correspondence on juuri ilmestynyt. Kirja ei ole pelkkä neuleohjekokoelma, vaan sen olennainen osa ovat myös Erikan ja Lotan toisilleen lähettämät kirjeet. Kirjan luvut kulkevat neljän elementin (maa, vesi, tuli ja ilma) sekä vuodenaikojen vaihtelun läpi, ja Erika ja Lotta pohtivat teksteissään niin elämän pieniä hetkiä kuin suuriakin kysymyksiä.

Halusimme sukeltaa hieman syvemmälle kirjaan, joten pyysimme Lottaa ja Erika kertomaan lisää projektista ja siitä, mitä he oppivat sen aikana.

Miten tapasitte ensimmäisen kerran, ja miten päädyitte kirjoittamaan kirjan yhdessä?

Lotta: ”Tutustuimme itse asiassa toisiimme kunnolla vasta tätä kirjaa tehdessämme, ja paljon syvemmin kuin kumpikaan olisi voinut kuvitella. Emme olleet koskaan tavanneet emmekä juuri jutelleet muutamia lyhyitä viestejä lukuun ottamatta, kun lähetin Erikalle sähköpostin ja kysyin, haluaisiko hän kirjoittaa kirjan kanssani. Heti viestin lähetettyäni ajattelin: ’Mitä minä juuri tein?’ – tuntui kuin olisin pyytänyt tuntematonta menemään naimisiin kanssani! Mutta Erika sanoi heti ’kyllä’, ja siitä tuli yksi parhaista kysymyksistä, joita olen esittänyt.”

Mikä sai teidät valitsemaan kirjeenvaihdon kirjanne muodoksi?

Erika: ”Se tuntui hyvin luonnolliselta: kirjan muoto ja sävy loksahtivat helposti paikoilleen. Ehkä siihen vaikutti yhteinen rakkautemme sanoihin, villaan ja luontoon. Luulen, että meillä on samanlainen, lempeä ja utelias tapa katsoa maailmaa, mikä teki kirjeenvaihdosta täydellisen formaatin. Ajatuksemme tarttuivat toisiinsa kuin silmukat.”

Miten toisillenne kirjoittaminen erosi kirjoittamisesta tuntemattomalle lukijalle?

Erika: ”Kun Lotta kysyi minua mukaan joulukuussa 2022, olimme olleet tekemisissä Instagramissa ja tunsimme jonkinlaista yhteyttä, johon oli innostavaa syventyä lisää. Vaikka Lotta ei siis ollut täysin tuntematon, tutustuimme toisiimme kunnolla vasta tämän prosessin aikana, mikä oli hyvin erityistä. Tunsin vahvasti tulevani kuulluksi – mikä lieneekin tärkeintä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa?”

Lotta: ”Olen aina kokenut kirjeiden kirjoittamisen hyvin intiiminä mutta samalla avoimena tapana olla yhteydessä. Toisen eri puolia oppii tuntemaan kirje kirjeeltä, mikä vie aikaa. Minulle suurin ero tuntemattomaan lukijaan verrattuna oli tieto siitä, että vaikka Erika oli aluksi lähes vieras, hän oli hyväntahtoinen vieras – joku, joka lukisi minua lempeästi ja haluaisi ymmärtää. Se antoi minulle rohkeutta ja tilaa olla sekä vakava että leikkisä.”

Miten tämä projekti on syventänyt suhdettanne?

Erika: ”Kaikin mahdollisin tavoin. Se saattaa liittyä myös siihen, millaisia ihmisiä olemme: sukellamme syvälle elämään ja tilaan. Ja kun päästämme ihmiset oikeasti lähelle, silloin he ovat todella lähellä. Ehkä siksi myös kirjan teema tuntui helpolta: siinä ovat kaikki elementit, kaikki inhimillisyyden puolet. Lotasta on tullut minulle hyvin tärkeä ihminen – joku, jonka kanssa voin jakaa sekä elämäni että työni. Se on harvinainen lahja!”

Lotta: ”Olen aivan samaa mieltä! Koska meillä ei oikeastaan ollut suhdetta alussa, tämä kirja kertoo myös siitä, miten meistä tuli ystäviä ja miten opimme todella tuntemaan toisemme – ei vain työprojektina vaan kahtena ihmisenä, jotka yrittävät ymmärtää asioita. Monin tavoin tämän kirjan kirjoittaminen on tuntunut siltä kuin olisimme pidelleet toistemme edessä peiliä, josta olemme voineet tarkastella uteliaasti sekä toisiamme että omaa kuvajaistamme.”

Luonnonläheinen elämä on teille molemmille tärkeää. Onko se ollut aina iso osa elämäänne?

Lotta: ”Muutin maaseudulle teini-ikäisenä asuttuani sitä ennen kaupungissa. Rakastuin paitsi luonnossa olemiseen, myös sen lähellä elämiseen. Vietin merkittävimmät, eniten itseäni muovanneet elinvuoteni polttopuilla lämmitettävässä metsämökissä, ja siellä opin paljon hevosista, kanoista, vihannesten viljelystä ja kyläelämästä. Vaikka en nykyään asu maatilalla, metsän ja järvien läheisyys liittyy perustavanlaatuisesti siihen, kuka olen ja mitä teen – mitä voin luoda ja miten näen elämän.”

Erika: ”Vietin suuren osan lapsuudestani luonnossa ympäri vuoden: kalastin, keräilin, leikin ja kuljeskelin. Minulle se ON yhtä kuin elämä niin monella tavalla. Luonto merkitsee lepopaikkaa, pyhyyden kokemusta ja seikkailua; oppimisen, lohdun ja inspiraation lähdettä.”

Asutte erilaisissa ympäristöissä – Erika Gotlannin saarella ja Lotta Kaakkois-Ruotsissa, pienessä kylässä metsän ja järvien keskellä. Mikä toisen ympäristössä on ollut kiehtovinta ja yllättävintä?

Erika: ”Rakastan sekä asuinpaikkojemme yhtäläisyyksiä että eroja. Tutkittavaa on vielä paljon, mutta rakastan vierailla Lotan metsissä, järvillä ja peltomaisemissa. Metsä ja vesi luovat tunteen eräänlaisesta turvapaikasta, mutta silti kaikki liikkuu nopeasti – aivan kuten me ihmisetkin. Uskon, että ympäristömme muovaa meitä hyvin syvällisesti, jos annamme sen tehdä niin.”

Lotta: ”Tunnen itseni aina vierailijaksi meren äärellä – kunnioitan sitä suuresti, ja minua kiehtoo, miten se vaikuttaa lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin niillä, jotka asuvat sen lähellä. Mutta kun olen Erikan kanssa Gotlannissa, jossa hän toimii oppaanani sekä käytännössä että henkisemmällä tasolla, tunnen oloni kotoisammaksi tuossa hyvin erilaisessa maisemassa. Ja valokuvaajalle saarella työskentely on kuin unelma. Selkeät linjat, avoin tila, värit ja valo – kaikki on hyvin erilaista kuin metsässä, jossa valo siivilöityy puiden välistä ja värit ovat hillittyjä, maanläheisiä ja varjojen kerrostamia.”

Mikä oli suurin oppi, jonka saitte tätä kirjaa tehdessänne?

Lotta: ”Kirjan tekeminen opetti minulle paljon luottamuksesta, mikä on mielestäni haaste monelle yksinyrittäjälle. Olemme tottuneet vain painamaan eteenpäin ja tekemään työtä itseksemme. Ajatus siitä, että tämä kirja kasvaisi omaksi kokonaisuudekseen juuri siksi, ettei sitä tehnyt vain yksi ihminen, oli pelottava mutta myös äärimmäisen arvokas. Sitä paitsi kaikki on paljon helpompaa ja hauskempaa, kun voi jakaa sekä parhaat että pahimmat hetket. Olemme olleet varsin hyviä vuorottelemaan sekä valtavan itsevarmuuden että epävarmuuden kanssa, jotka ovat kirjan kirjoittamisen olennaisia osia!”

Erika: ”Minä opin, että tällainen rinnakkain työskentely on äärimmäisen arvokasta ja nautinnollista. Se, että pystyin peilaamaan omaa työtäni Lottaan ja antamaan silmukoidemme ja sanojemme yhdistyä, teki prosessista ja kirjasta paljon paremman kuin siitä olisi ikinä tullut yksin. Tässä tapauksessa 1 + 1 on siis 3 – vähintään 3!”

Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten kirjan neuleita?

Erika: ”Lempeä, rustiikkinen ja suojaava. Jokaisella neuleella on tarina, kuten kaikilla käsintehdyillä vaatteilla. Ja kun neulot ne, lisäät niihin oman tarinasi. Ajattelen jokaista vaatetta lempeänä suojana ja huolenpitona.”

Lotta: ”Ei lisättävää!”

Teidän molempien juuret ovat skandinaavisiin käsityöperinteissä. Miten ne näkyvät kirjassa? Onko neuleissanne jotain erityisen ruotsalaista?

Erika: ”Tämä on hankala kysymys! Voi olla, että jonkun muun olisi helpompi nähdä se. Ehkä kyse on yhdistelmästä, jossa ei tingitä sen paremmin istuvuudesta, kestävyydestä kuin muotoilustakaan. Vaatteen täytyy täyttää monia vaatimuksia – tosin ehkä se liittyy käsitöihin ylipäätään, ei vain skandinaavisuuteen. Neuleissamme on yksinkertaisia mutta harkittuja teknisiä ratkaisuja ja klassisia muotoja sekä kuvioita pienellä tvistillä. Ne ovat vaatteita, jotka sopivat aktiiviseen arkeen.”

Lotta: ”Yksi neulesuunnittelun hienoimmista puolista on se, että mallit voivat tuntua ammentavan vahvasti yhdestä perinteestä mutta muiden neulojien käsissä ne muuttuvat joksikin aivan muuksi! Neuleissamme on varmasti rustiikkinen, pohjoismainen tunnelma ja kauniita mutta ei liian huomiotaherättäviä elementtejä – mutta tavoitteena on aina luoda ohjeita, joista neuloja voi tehdä omansa. Sen voi tehdä valitsemalla eri värejä ja lankoja tai vaikkapa muokkaamalla pituutta, pääntietä tai väljyyttä. Mutta sanoisin kyllä, että kirjan mallit on suunniteltu toimimaan hyvin ulkona kaikenlaisissa sääolosuhteissa, ja lankojen tuntuma sekä valitut värit heijastavat selvästi juuri meidän maisemiamme.”

Tuliko jostain ohjeesta teille erityisen tärkeä kirjaa tehdessänne?

Erika: ”On vaikea valita vain yhtä, mutta Tistel oli erityinen, koska se oli ensimmäinen ohjeistani ja asetti tavallaan kokoelman sävyn. Lotan malleista sanoisin Mulm. Olen myös todella vaikuttunut siitä, miten neuleet keskustelevat keskenään, vaikka emme sopineet suunnittelun yksityiskohdista etukäteen. Ne toimivat varmasti hyvin samassa vaatekaapissa.”

Lotta: ”Bris oli ensimmäinen mallini, joten se on minulle erityinen. Se on kulkenut mukanani vuodesta 2023 ja ilmentää jotenkin kaikkia tämään kirjaan liittämiäni toiveita ja unelmia – se on kuin koko projektin symboli. Mutta sitten on myös Stig-pipo, joka oli ensimmäinen Erikan malli, jonka neuloin. Pidin siitä paitsi siksi, että se on niin kaunis, myös siksi, että Stig oli isoisäni nimi, ja pipon tekeminen tuntui hyvin lohdulliselta.”

Kirjeissänne kirjoitatte usein paikallisista kansantarinoista ja myyteistä. Mikä niistä on oma suosikkinne?

Lotta: ”Rakastan Glosoa eli hirviömäistä villisikaa, jolla on selässään sahalaitoja! Tarina on melko paikallinen, mikä tekee siitä minulle erityisen. Kotiseudultani on säilynyt hyvin yksityiskohtaisia kansantarinoita, koska yksi Ruotsin merkittävimmistä etnologeista, Gunnar Olov Hyltén-Cavallius, syntyi täällä. Minua kiinnostaa ajatus siitä, miten paikka ja maisema muovaavat ihmisiä ja heidän uskomuksiaan, joten on kiehtovaa oppia, miten täällä satoja vuosia sitten eläneet ihmiset näkivät tämän paikan.”

Erika: ”Ah, on taas niin vaikea valita vain yksi! Minua taruissa ihmetyttää ja kiehtoo ennen kaikkea se, miten me ihmiset olemme aina halunneet ymmärtää ja jäsentää maailmaa: ymmärtää tähtiä, aaltoja ja toisiamme, surua, rakkautta, pelkoa ja toivoa. Mutta jos yksi täytyy mainita, tunnen erityistä sukulaisuutta Di sma undar jårdiin (’pienet maan alla’) – gotlantilaisiin olentoihin, jotka ovat näkymättömiä ja hyvin avuliaita, jos niitä auttaa.”

Kirjassa sanotte, että teille yksi vaikeimmista kysymyksistä on aina “mikä sinua inspiroi”. Kysytään se siis nyt – mikä on inspiroinut teitä viime aikoina?

Erika: ”Koko tämä prosessi on ollut hyvin innostava ja inspiroiva. Olen saanut ikään kuin soittaa samaa säveltä Lotan kanssa mutta lisätä siihen oman harmoniani ja valita eri kertosäkeet. Muuten minua inspiroivat – kuten aina – maa, vesi, tuli ja ilma. Ideat ja inspiraatio voivat tulla pienimmästäkin kivestä, sammaleen värin muutoksesta orapihlajan oksalla tai viime vuoden ruskeista, kuivuneista saniaisista. Suosikkikirjailijani lauseesta tai laulusta. Elämästä – kunhan olen avoin vastaanottamaan ja vaalimaan sitä.”

Lotta: ”Viime aikoina olen inspiroitunut eräänlaisesta luupista suunnittelutyössäni, joka menee näin: menen ulos kävelylle (mielellään koiran kanssa, koska parhaat ideani syntyvät aina silloin), sitten saan idean, joka kasvaa ja kehittyy neulemalliksi. Sitten neulon sen ja käytän sitä ulkona koirien kanssa – ja sykli alkaa taas alusta. Mutta lisäksi olen inspiroitunut myös konkreettisemmista asioista, kuten perinteisistä työvaatteista. Ja uusin pakkomielteeni on John Alexander Skeltonin SS26-mallisto! Rakastan ryppyistä pellavaa, vaatteita, jotka liikkuvat ja elävät käyttäjänsä mukana, sekä sitä etuoikeutta, että saan kuulua luovien tekijöiden joukkoon – rakentavien ja uteliaiden ihmisten, jollaisia tämä maailma kipeästi tarvitsee.”

TEKSTI: MAIJA KANGASLUOMA

KUVAT: LOTTA H. LÖTHGREN JA ERIKA ÅBERG

Lue lisää:

The Island and the Forest: A Knitted Correspondence