Takaisin blogiin
Olga Putano Blends Trends with Classic Elegance

Olga Putano yhdistää modernin ilmeen ja klassisen eleganssin

Olga Putanon uusi neulekirja Field Notes: 20 Textured Knits for Everyday Beauty esittelee monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja neulepintoja: muhkeita palmikoita, inspiroivaa kirjoneuletta ja tuttua aina oikeaa – mutta kaikkea tätä raikkaalla, modernilla otteella.

Juttelimme Olgan kanssa hänen kirjastaan, elämästään ja suunnittelutyöstään.

Hei Olga! Kerro lyhyesti itsestäsi.

”Olen 39-vuotias äiti ja puoliso. Asun mieheni ja neljän lapseni kanssa kauniilla Endless Mountains -alueella Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa. Vaikka olen viettänyt yli kaksi kolmasosaa elämästäni Yhdysvalloissa, ukrainalaiset juureni ovat minulle tärkeät: ne vaikuttavat kaikkeen, mitä teen.”

Toinen neulekirjasi on juuri ilmestynyt. Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä?

”En voi sanoin kuvata, mitä minulle merkitsi saada tehdä kirja Laine Publishingin kanssa. Siitä lähtien, kun Laine julkaisi ensimmäiset kirjansa, olen sydämessäni unelmoinut tästä yhteistyöstä. Se oli salaisuus, jonka jaoin vain mieheni kanssa – vähän kuin toive, jota miettii syntymäpäiväkynttilöitä puhaltaessaan.

Kun Laineen toimitusjohtaja Jonna Helin pyysi minua tekemään kirjan, olin hyvällä tavalla mykistynyt. Siihen huipentui koko seitsemänvuotinen neulesuunnittelijan urani. Valmis kirja käsissäni tuntuu vähän epätodelliselta – vaikka se on konkreettinen todiste toteutuneesta unelmasta, sydämeni ei tahdo pysyä perässä. Tunnen syvää kiitollisuutta.”

Olga Putano

Kirjasi mallit sisältävät monia tekniikoita ja erilaisia neulepintoja. Onko tämä sinulle tyypillistä suunnittelijana?

”Kun aloin suunnitella neuleohjeita vuonna 2018, uppouduin täysillä kirjoneuleeseen. Lumouduin ’langoilla maalaamisesta’ ja koukeroista ja kukkakuoseista, jotka ammensivat ukrainalaisesta taustastani. Ajan myötä huomasin kuitenkin pukeutuvani yhä enemmän hillittyihin, ajattomiin vaatteisiin, mikä toi uuden puolen luovaan työhöni.

Koska minut tunnettiin kirjoneuleista, hienovaraisempiin tyyleihin siirtyminen tuntui vähän pelottavalta: neulemaailma kun on täynnä lahjakkaita tekijöitä ja muuttuvia trendejä. Silti juuri kiinnostus monipuolisiin tekniikoihin – palmikoista briossiin ja niin edelleen – on se, mikä kehittää työtäni. Neuleissani yhdistyy moderni ilme ja klassinen eleganssi. Ne tuntuvat tuoreilta mutta kestävät aikaa pikamuotia pidempään.”

Olga Putano

Mitkä ovat ensimmäiset neulomismuistosi?

”Äitini Galina opetti minut neulomaan, kun olin kuusivuotias. Ukrainassa käsityötarvikkeita oli tuolloin niukasti, mutta äitini oli kekseliäs ja valmisti minulle ja siskoilleni kauniita vaatteita yllättävistä materiaaleista, kuten lakanoista ja verhoista. Se oli valtavan inspiroivaa.

Tartuin puikkoihin silloin tällöin vuosien varrella, mutta vasta kolmannen lapseni syntymän jälkeen vuonna 2014 neulomisesta tuli todellinen intohimo. Löysin sattumalta Instagramin eläväisen neuleyhteisön ja häkellyin kaikista lahjakkaista neulojista, moderneista ohjeista ja ylellisistä käsinvärjätyistä langoista. Lopulta sain siitä kipinän suunnitella omia ohjeitani.”

Olga Putano

Millainen rooli neulomisella on ollut elämässäsi?

”Minulle neulominen on tapa kanavoida luovuuttani ja kiinnostustani muotiin. Suunnittelijana voin käyttää mielikuvitustani ja luoda ohjeita, joihin jokaiseen ammennan palan itsestäni. Kun neulomisesta tuli urani, sain myös mahdollisuuden työskennellä kotoa käsin. Näin ammatilliset intohimoni ja perhe-elämäni pysyvät tasapainossa.”

Asut Yhdysvalloissa mutta olet alun perin Ukrainasta. Miten juuresi näkyvät suunnittelussasi?

”Ukrainalaiset neuleperinteet ovat täynnä symboliikkaa, värejä ja kukkakuvioita, ja ne vaikuttavat vahvasti kirjoneulemalleihini. Haen usein inspiraatiota taidokkaista ukrainalaisista ristipistokuvioista. Vaikka mallini eivät välttämättä suoraan jäljittele niitä, niiden kauneus heijastuu työhöni.

Myös kirjassani esiintyvä Vyshyvanka-huivi ammentaa juuristani: sen inspiraationa on perinteinen ukrainalainen paita. Huivin aina oikein -neule ja nostettujen silmukoiden pinnat hehkuvat kirkkaissa vastaväreissä, kaikuina lapsuuteni eloisista ristipistotöistä.”

Olga Putano

Kuvaile arkeasi! Miten löydät aikaa neulomiseen, ja mistä saat inspiraatiota työhösi?

”Minulle perhe-elämä Pennsylvanian kauniissa vuoristossa on lahja. Rauhalliset metsät ja luonnon hiljaisuus inspiroivat päivittäin; ne hidastavat tahtiani ja antavat tilaa luovuudelle. Vapaa-ajallani hoidan puutarhaa – kasvatan vihanneksia, jonkin verran hedelmiä ja paljon kukkia – ja saan inspiraatiota niiden väreistä, pinnoista ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Ukrainalaisten juurieni ohella juuri luonto ruokkii suunnittelutyötäni.

Arki neljän lapsen kanssa pitää minut kiireisenä, ja välillä on haastavaa löytää rauhallisia hetkiä ohjeiden tarkistamiseen tai viesteihin vastaamiseen. Mutta olen kiitollinen elämästäni, ja se motivoi minua antamaan kaikkeni.”

Jos sinun pitäisi valita yksi kirjan neuleista tämän talven luottovaatteeksesi, mikä se olisi?

”Voi ei, lempineuleen valitseminen tuntuu vähän siltä kuin pitäisi valita suosikkilapsensa… Mutta jos on pakko, niin sanon Candyland-paidan! Väljä istuvuus ja halkiohelma tekevät siitä täydellisen kerrospukeutumiseen, ja paksut palmikot tuovat ihanaa lämpöä ja tekstuuria. Paidassa kulminoituu se moderni mutta klassinen tyyli, jota rakastan: se yhdistää rennon käytettävyyden ajattomaan eleganssiin. Olen innoissani siitä, että Candyland pääsi kirjani kanteen – se on kokoelmani sydän ja heijastaa tyyliäni täydellisesti.”

Olga Putano

Mitkä ovat suurimmat unelmasi ja tavoitteesi neulesuunnittelijana?

”Kirjan julkaiseminen Laine Publishingin kanssa on ollut suurin ammatillinen unelmani, ja nyt kun se on toteutunut, naureskelen välillä, että mitä seuraavaksi! Tämä virstanpylväs tuntuu neuleurani huipulta, mutta samalla tiedän, etten ole lähelläkään maalia. Haluan jatkaa ihmisten inspiroimista ja saada heidät kokeilemaan neulomista tai mitä tahansa käsityötä, sillä käsillä tekemisestä voi saada niin paljon. Odotan innolla, miten voin yhdistää muotisuunnittelua työhöni: sekoittaa tuoreita trendejä ajattomaan tyyliin ja kehittää kädenjälkeäni eteenpäin.”

Tutustu:

Field Notes: 20 Textured Knits for Everyday Beauty

Kirjoita kommentti