Nopea toimitus
Viisi vinkkiä – näin valitset sopivan langan neuletyöhösi!
Koska yksittäisen neuletyön parissa vietetään paljon aikaa, on järkevää etsiä siihen parhaiten sopiva lanka kaikessa rauhassa. Mutta mitä eri materiaaleista olisi hyvä tietää, ja mihin lankakaupassa kannattaa kiinnittää huomiota? Keräsimme muutaman olennaisen asian, ja pyysimme myös ranskalaisen lankavalmistajan Fontyn omistajaa Benoit de Larouzière’tä jakamaan tietojaan.
Benoit’lle ympäristöystävällisyys ja eettisyys ovat tärkeitä valintakriteereitä. ”Suosin langoissa aina helposti tunnistettavissa olevia ja paikallisia kuituja sekä tuotantoprosesseja, jotka voi jäljittää”, hän kertoo.
1. Tunne eri kuituperheet
Neulojille eläinkuidut ovat usein tutuimpia. Niillä tarkoitetaan eläimistä kerättyä karvaa, villaa, untuvaa tai turkkia. Nämä kuidut ovat yleensä pehmeitä ja lämpimiä. Toiseen kuituperheeseen kuuluvat erilaiset kasvikuidut, kuten puuvilla, pellava ja hamppu. Ne ovat kestäviä mutta eivät yhtä lämpimiä tai pehmeitä. Kolmannen ryhmän muodostavat synteettiset kuidut, joita ovat sekä öljypohjaiset kuidut (polyesteri, nailon) että luonnonmateriaaleista (kuten bambu tai puu) valmistetut viskoosikuidut. Oma ryhmänsä on silkki. Se on eläinperäistä (silkki syntyy silkkiperhosten toukkien erittämästä kuidusta) mutta ei verrattavissa suoraan eläimistä kerättäviin kuituihin. Silkki on yleensä erittäin kestävää, lämmintä ja kiiltävää.
2. Testaile erilaisia materiaaleja
”Kaikkien kuitujen äiti, eli materiaali, joka sopii lähes joka neuleprojektiin, on merinovilla”, Benoit sanoo mutta lisää, ettei merino (merinolampaan erittäin pehmeä villa) ole ainoa sopiva eikä aina edes paras valinta. ”Itse asiassa ei ole olemassa ’huonoja’ lankakuituja.” Jopa karkeimmilla kuiduilla on paikkansa esimerkiksi huovutetuissa töissä, matoissa tai seinävaatteissa. Merinon lisäksi alpakka ja kashmir ovat neulojien suosiossa. Alpakkojen turkki ei sisällä lanoliinia, joten se voi sopia villa-allergikoille. Sitä pidetään lämpimämpänä ja laskeutuvampana kuin lampaanvillaa, mutta siitä puuttuu villan kimmoisuus. Kashmirlanka tehdään lähinnä Keski-Aasiassa elävien kashmirvuohien pohjavillasta. Se on lämmintä ja hienoa, ja siitä saadaan kaunista ja pehmeää lankaa.
3. Löydä paras yhdistelmä
On yleistä, että neulelanka sisältää useaa eri kuitua. Niitä yhdistellään, jotta kustakin saataisiin esiin parhaat puolet, kuten villan lämpö ja silkin kiilto tai nailonin kestävyys. Joskus eri kuituja yhdistellään, jotta lankaan saataisiin tietty rakenne. Esimerkiksi bukleelangassa on ydin, joka on tehty ”erittäin vahvasta kuidusta, kuten silkistä tai polyamidista, jonka ympärille mohair- tai alpakkakuitua kehrätään pörröiseksi”, Benoit selittää. Hänen omat suosikkisekoituksensa ovat jakki-merino, merino-mohair ja merino-alpakka. ”Niistä kaikista syntyy tasapainoisia ja kauniita lankoja, joilla on nautinto neuloa.”
4. Ole tarkkana väreissä
”Eläinkuidut ovat elävää materiaalia, joten jokaisella raakamateriaalierällä on oma luonnollinen värinsä”, Benoit selittää. Siksi kannattaa hankkia tarvittu määrä lankaa samasta värierästä. ”Jotta värjätyssä langassa päästään samaan lopputulokseen, pigmenttireseptiä pitää hieman muokata erästä toiseen. Tästä johtuvat eri erien väliset pienet sävyerot.” Jotkut kuidut myös sopivat värjäykseen paremmin, kun taas toiset ovat kauniimpia värjäämättöminä. ”Etenkin tummat kuidut, kuten portugalilainen merino tai ruskea jakki, ovat parempia värjäämättöminä. Vaalea lampaanvilla taas sopii täydellisesti värjäykseen”, Benoit sanoo. Siksi kannattaa käyttää eri materiaalia luonnonväriseen villapaitaan ja kirkkaaseen huiviin.
5. Hoida neulettasi hyvin
Mihin tahansa kuituun päädytkin, ratkaiseva asia neuleen pitkäikäisyydessä on se, miten pidät siitä huolta. Lähes kaikki langat, jopa ne, jotka on superwash-käsitelty, hyötyvät pesusta kylmässä vedessä luonnonmukaisella saippualla. ”Vältä hankaamista, jotta neule ei huovu. Äläkä koskaan käytä kuivausrumpua – hidas kuivumisprosessi pyyhkeen päällä tasona on aina neuleelle paras vaihtoehto”, Benoit sanoo.
TEKSTI: PAULIINA KUUNSOLA
KUVITUS: HANNA-RIIKKA HEIKKILÄ
Juttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 29.
