Miksi käsityöt ovat niin hyödyllisiä neuroepätyypillisille?

Kun Emmi Salmikangas täytti hiljattain 30 vuotta, hän kutsui ystävänsä juhliin – neulejuhliin. ”Juttelimme tuntikausia, joimme viitisen pannullista teetä ja neuloimme. Se oli ihanaa”, Emmi sanoo. Digitaalisen oppimisen asiantuntijana työskentelevä Emmi asuu Klaukkalassa yhdessä puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa. Hän oppi neulomaan jo lapsuudessa, mutta vasta yliopistossa siitä tuli osa hänen arkeaan. Emmi tarttui puikkoihin, koska hänen oli muuten vaikea keskittyä luennoilla, ja myös opettajat kannustivat häntä siihen.

Tuolloin Emmi ei tiennyt olevansa neuroepätyypillinen, mutta hän tunsi vaistomaisesti tarvitsevansa käsilleen tekemistä, jotta saisi rauhoitettua laukkaavat ajatuksensa ja suoriutuisi opinnoistaan. Kun hän kolme vuotta sitten sai ADD-diagnoosin (tarkkaamattomuuspainotteinen ADHD), palaset loksahtivat kohdilleen.

Neuroepätyypillisyys – eli se, että ihmisen aivot toimivat eri tavalla kuin neurotyypillisillä – on ollut viime vuosina paljon esillä. Aikuisiällä diagnosoitujen autismikirjon häiriöiden ja ADHD-tapausten määrä kasvaa nopeasti, erityisesti naisilla. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa autismidiagnoosien määrä nousi 787 prosenttia vuosien 1998 ja 2018 välillä. Tämä ei tarkoita, että autismia olisi enemmän kuin ennen, vaan että tietoisuus siitä on kasvanut – samoin kuin nykyelämän vaatimukset. ADHD:n osalta brittiläinen järjestö ADHD UK kertoo, että suurin osa tapauksista jää yhä diagnosoimatta: Britanniassa vain yksi yhdeksästä ADHD-oireisesta on saanut diagnoosin, mikä tarkoittaa, että moni ihminen saattaa olla neuroepätyypillinen tietämättään.

Laine toteutti lukijoilleen vuonna 2023 laajan neulekyselyn. Kun vastaajilta kysyttiin neulomisen hyödyistä, kymmenet heistä kertoivat sen auttavan autismin tai ADHD-oireiden kanssa: neulominen esimerkiksi rauhoitti ja helpotti keskittymistä. Monille se antoi myös julkisella paikalla ollessa tavan purkaa ylienergisyyttä tai ”stimmata” eli rauhoittaa itseään jonkin toiminnan kautta.

”Osien täytyy linkittyä toisiinsa”

Joillekin neuroepätyypillisille käsityöalan yrittäjyys voi tarjota myös sopivan uravaihtoehdon. Woolly Wormhead -nimellä tunnettu brittiläinen neulesuunnittelija on tuttu etenkin niille neulojille, jotka rakastavat pipoja ja lyhennettyjä kerroksia. Woolly tunnetaan oivaltavien neuleohjeidensa lisäksi myös siitä, että hän on puhunut avoimesti niin mielenterveydestään ja diagnooseistaan kuin laajemmin inklusiivisuudesta neuleyhteisössä.

Woolly, 54, asuu kumppaninsa ja poikansa kanssa Italian vuoristossa ja työskentelee neulesuunnittelijana ja -opettajana. Viime vuonna häneltä ilmestyi hittikirja Short-Row Colorwork Knitting. Alun perin elektroniikkainsinööriksi ja myöhemmin taideopettajaksi kouluttautunut Woolly siirtyi neulesuunnittelijaksi jäätyään työkyvyttömäksi vakavan, autismiin liittyvän uupumuksen takia. ”Neulesuunnittelu oli hyvä keino pitää aivot aktiivisina – tavalla, joka myös auttoi minua toipumaan.”

Woolly oli saanut aiemmin jo CPTSD- ja OCD-diagnoosit (molemmat neuroepätyypillisyyden muotoja) ja epäillyn autismidiagnoosin, ja kuusi vuotta sitten niiden lisäksi diagnosoitiin vielä ADHD. Woollylle neuroepätyypillisyys on erottamaton osa hänen suunnittelijuuttaan. ”Pipot olivat minulle täydellinen valinta, koska kärsivällisyyteni ei riitä villapaitojen neulomiseen. Pipot ovat pieniä, ja niissä voi kokeilla uutta. Pidän siitä, että pipon muoto rakentuu matemaattisesti: se alkaa päälaelta, ja kaikkien osien täytyy linkittyä toisiinsa. Minusta on todella häiritsevää nähdä pipo, jonka reunuksen, keskiosan ja päälaen välillä ei ole matemaattista yhteyttä.”

Woolly koki pitkään, ettei hän oikein sopinut suunnittelijayhteisöön: osittain siksi, että hän suunnittelee neulomalla, ei piirtämällä luonnoksia. ”Tuntuu, että nyt istun joukkoon paljon paremmin, sillä neuroepätyypillisyydestä puhutaan avoimemmin. Viime vuosikymmenen aikana ala on muuttunut valtavasti: mukaan on tullut monenlaisia ihmisiä, jotka työskentelevät eri tavoin.”

Parinkymmenen vuoden kokemuksella Woolly myös ymmärtää asiakkaidensa tarpeet. Hänen ohjeensa ovat äärimmäisen selkeitä ja loogisia, nimenomaan ”neuro­epätyypillisyyttä huomioivia”, ja ne on taitettu myös näkövammaisia ajatellen. Vuodet ovat kirkastaneet hänelle myös sen, miksi neulominen on niin hyödyllistä neuroepätyypillisille aivoille: ”Neuloessa täytyy olla läsnä – kädet kyynärpäitä myöten.”

Vähän tutkittu aihepiiri

Neuroepätyypillisyyden ja neulomisen (tai muiden käsitöiden) välistä suhdetta on tutkittu varsin vähän, sanoo tanskalainen psykologi ja kirjailija, tohtori Anne Kirketerp. Århusissa asuva Anne kertoo käyneensä läpi kaiken olemassa olevan tutkimuksen, jossa yhdistyvät psykologia ja käsityöt. Hän on myös tehnyt omaa tutkimustaan ja koostanut aineistostaan hiljattain ilmestyneen kirjan nimeltä Craft Psychology – How Craft Promotes Health.

Annen mukaan on todistettu, että neulomisen kaltaiseen käsityöhön liittyvät pienet, toisteiset liikkeet auttavat aivoja siirtymään toisenlaiseen, levollisempaan tilaan. Jokainen silmukka ja jokainen kerros, jokainen kantapään käännös ja päätelty hihansuu myös tuottaa eräänlaisia ”mikro-onnistumisen kokemuksia”, jotka vapauttavat dopamiinia – juuri sitä, mitä ADHD-aivot erityisesti kaipaavat. Lisäksi materiaalien tuntoaistimukset käsissä ankkuroivat ihmisen fyysiseen hetkeen ja vangitsevat huomion, joka muuten harhailisi.

Anne on itsekin innokas käsityöharrastaja, ja hän kuvailee erilaisia käsitöitä rakenteen (”structure”) käsitteen kautta. Esimerkiksi ohjeen mukaan neulominen on korkean rakenteen (”high structure”) tekemistä, sillä siinä on selkeät suuntaviivat. Taulun maalaaminen taas on matalan rakenteen (”low structure”) toimintaa, jota ohjaa luovuus. Helpot neulemallit mahdollistavat eri tekemisen yhdistämisen samaan hetkeen – loputtomat telkkarineulontasessiot sileän neuleen parissa ovat tuttuja monille neulojille. Toisinaan taas aivomme kaipaavat enemmän keskittymistä vaativaa projektia, joka vie ihanaan flow-­tilaan. Siinä taidot ja haastavuus ovat täydellisessä tasapainossa, ja ihminen uppoutuu tekemiseensä niin täysin, että huolet unohtuvat. Neuroepätyypilliselle ihmiselle, joka on usein voinut saada kuulla olevansa riittämätön tai vääränlainen, tämä voi olla hyvin parantava kokemus.

Yhteenkuuluvuuden tunne

Koska neulominen on helppo yhdistää muihin aktiviteetteihin, se voi Annen mukaan vahvistaa myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta – sitä joukkoon kuulumisen tunnetta, joka syntyy, kun kaksi ihmistä tekee samaa asiaa yhdessä. Neuleillat noudattavat yleensä yksinkertaista kaavaa: niissä istutaan ja neulotaan. Huomio on käsityössä, ei small talkissa tai katsekontaktissa. Tällaiset tilanteet sopivat erityisen hyvin neuroepätyypillisille, joiden voi olla vaikea hahmottaa epämuodollisempien sosiaalisten tilanteiden kirjoittamattomia sääntöjä.

Emmi kertoo, että neuleiltoihin lähteminen on hänelle yhä hankalaa. ”Puolisoni on ihana – hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Käyn aina läpi samat vaiheet, ennen kuin lähden tapaamiseen, vaikka tiedänkin, että paikalla on ystäviä. Rakastan ystäviäni, mutta silti olen aina että ’ei, en pysty tähän.’ Sitten lähden kuitenkin, ja kotiin palatessani olen pelkkää hymyä. Ja mieheni sanoo: ‘Miksi teet näin itsellesi?’ Ja vastaan: ’En mahda sille mitään, se on osa prosessiani.’”

Niille, joille kotoa lähteminen on vaikeaa, verkkotapaamiset voivat tarjota tärkeitä sosiaalisia yhteyksiä – tai kokemuksen niin sanotusta ”body doublingista”, jossa tehdään samaa asiaa samaan aikaan ilman, että tarvitsee juurikaan keskustella. Virkkaussuunnittelija Liv Scott, 33, Ashevillesta Pohjois-Carolinasta vetää neuroepätyypillisille neulojille ja virkkaajille suunnattuja vertaistukitapaamisia verkossa. Liv sai itse ensin OCD-diagnoosin ja myöhemmin myös autismi- ja ADHD-diagnoosit. Tämän jälkeen hän pyysi työnantajaltaan mukautuksia työoloihinsa – mutta sen sijaan hänet irtisanottiin. Soviteltuaan asian työnantajansa kanssa Liv perusti NeuroStitchesin ja järjestää nyt viikottaisia tapaamisia Discord-alustalla.

Aidosti hiljaisia huoneita

Liv on ollut aktiivisesti mukana keskustelussa käsityöalan tapahtumien inklusiivisuudesta ja erityisesti siitä, miten neuroepätyypillisiä voitaisiin huomioida paremmin esimerkiksi järjestämällä tapahtumiin hiljaisia tiloja. Niiden tulisi olla selkeästi merkittyjä – ja oikeasti hiljaisia. Emmin neuleiltoihin liittyvän ”prosessin” kaltainen tunne on tuttu monelle neuroepätyypilliselle neulojalle: että haluaa osallistua käsityötapahtumiin, tavata ystäviä ja hypistellä uusia lankoja, mutta samalla pelkää aistikuormaa ja sosiaalista ylikuormittumista.

”Kyse ei ole pelkästään kuluttajan näkökulmasta vaan myös myyjän ja valmistajan”, Liv sanoo. ”Tunnen useita neuroepätyypillisiä tai autistisia langanvärjääjiä, suunnittelijoita tai käsityötarvikkeiden tekijöitä, jotka eivät myy tapahtumissa, koska se on heille liikaa.” Livin mukaan hiljaiset huoneet, joissa on himmeä valaistus ja vähemmän melua, sekä esimerkiksi mahdollisuus ostoksiin ennen muun yleisön saapumista, voisivat tehdä tapahtumista huomattavasti saavutettavampia.

Toinen käsityötapahtumien haaste neuroepätyypillisille liittyy impulsiiviseen tai pakonomaiseen käyttäytymiseen. Tapahtumissa korostuvat usein uutuustuotteet – uudet langat, sävyt ja neuleohjeet. Tämä sinänsä ymmärrettävä painotus voi johtaa tuhlailuun tai pakkoon ”kerätä” tietyn sarjan tuotteita. Ja vaikka asiat suunnittelisi kuinka hyvin, omat tarvike­varastot voivat unohtua tai samoja tuotteita ostetaan vahingossa kahteen kertaan – ilmiö, jota kutsutaan myös ”ADHD-veroksi”.

Emmi kertoo, että diagnoosi on auttanut häntä hallitsemaan impulsiivisuutta: ”Olen oppinut tunnistamaan nämä tilanteet paremmin ja odottamaan hetken, koska tiedän nyt, mistä käytökseni kumpuaa. Minun on helpompi pysäyttää itseni ennen kuin teen isoja päätöksiä hetken mielijohteesta.”

Ota harrastuksestasi kaikki irti

Tilastollisesti neuroepätyypilliset ihmiset kokevat muita todennäköisemmin stressiä, ahdistusta ja muita mielenterveyden haasteita (ja tämä ennen kuin huomioidaan vielä intersektionaaliset tekijät, kuten ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli ja taloudellinen tilanne). Ei siis ole ihme, että neuroepätyypillinen mieli kaipaa erityistä rauhoittumista – juuri sellaista, jota neulominen voi tarjota. Emmi kertoo käyttävänsä neulomista tietoisesti apuna esimerkiksi tunteiden säätelyssä, kun hän on ylikuormittunut: ”Neulominen antaa minulle aikaa prosessoida asioita ennen kuin ne täytyy pukea sanoiksi.”

Kun neuroepätyypillinen neuloja hahmottaa, miksi ja miten neulominen häntä auttaa, mitä hän voi tehdä saadakseen siitä vielä enemmän hyötyä? Anne antaa seuraavat vinkit: ”Ymmärrä ero korkean rakenteen ja matalan rakenteen projektien välillä – ja tiedä, milloin kumpaakin kannattaa tehdä. Hyödynnä kykyäsi vaipua flow-tilaan, ja ota kaikki irti neulomisen tarjoamista sosiaalisista mahdollisuuksista.”

Emmi toivoo näkevänsä tutkimusta neuroepätyypillisyydestä neulemaailmassa. ”Se voi auttaa rakentamaan yhteisöjä, joihin kaikki ovat tervetulleita. Voimme löytää samanhenkisiä ihmisiä ja saada aikaan keskusteluja, joka vievät uusiin suuntiin. Tässä voi piillä voima, joka yhdistää meitä – ja samalla löydämme lisää sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia”, Emmi miettii.

“Diagnoosini jälkeen kävin läpi pitkän ja mutkikkaan ajatusprosessin omasta identiteetistäni ja siitä, mitä osia itsestäni haluan jakaa muiden kanssa. Enää en välitä yhtä paljon siitä, mitä muut ajattelevat – mikäli heillä on negatiivisia ajatuksia – ja uskon sen sijaan hyvän tekemisen voimaan. Jos joku tätä lukeva tunnistaa ajatuksistani itsensä ja saa niistä lohtua, olen tehnyt osani. Tiedän, että meitä on paljon – ja että minäkin olen ’yksi meistä’.” 

TEKSTI: AMELIA HODSDON

KUVAT: MAIJA ASTIKAINEN

SUOMENNOS: MAIJA KANGASLUOMA

Juttu on julkaistu alun perin Laineen numerossa 26.