Tutustu Laine 26 -lehden neuleohjeisiin
Laine 26 -lehden ohjeet ovat seuraavien suunnittelijoiden käsialaa: Anu Ahoniemi, Alma Bali, Melanie Berg, Alice Caetano, Ronja Hakalehto, Soumine Kim, Sanni Pauliina, Anne-Michelle Phelan, Simone Ryan, Irina Shaar, Yucca/Yuka Takahashi ja Julia Wilkens.
Anu Ahoniemi – Semiotic

Ajatus Anu Ahoniemen Semiotic-paitaan syntyi oivalluksesta, että ihmiset voivat tulkita merkkejä ja symboleita hyvin yksilöllisillä tavoilla riippuen heidän kulttuurisesta taustastaan. Paidassa on riveittäin pieniä kuvioita, joita voi yhdistellä vapaasti. Kaarrokepaita neulotaan ylhäältä alas. Puolet kerroksista neulotaan yhdellä värillä ja puolet helppona kirjoneuleena, mikä tekee mallista sopivan myös aloitteleville kirjoneulojille. Vartalo-osa on hieman vajaamittainen, pääntie pyöreä ja hihat pitkät. Helma ja hihansuut tehdään kaksivärisellä joustimella.
Lanka: Bouclelaine Ouessant Fingering
Alma Bali – Jutland

Alma BalinJutland-paita on tyyliltään varsin klassinen, mutta sitä koristavat yksinkertaiset, ornamenttimaiset kuviot. Neuleen idea ja nimi tulivat keväiseltä matkalta Tanskaan: sekä Jyllannin maaseudusta, joka näytti Almasta kuin suurelta, hyvin hoidetulta puutarhalta, että myös Kööpenhaminan klassisista rakennuksista. Pintaneuleella tehtyä paitaa neulotaan monessa eri suunnassa – ylhäältä alas ja sivuttain, sekä tasona että suljettuna neuleena. Kontrastivärillä neulotut reikäpitsiraidat korostavat paidan eri osia ja kehystävät kaula-aukkoa sekä hihansuita. Helman pituuteen on kaksi vaihtoehtoa, normaali ja vajaamittainen.
Lanka: La Bien Aimée Helix
Melanie Berg – Trustfall

Melanie BerginTrustfall-huivi nostaa asun kuin asun uudelle tasolle – mutta samalla se tuntuu kotoisalta kuin villainen halaus! Näyttävä huivi leikkii väreillä ja tekstuureilla tavalla, joka näyttää monimutkaiselta mutta on todellisuudessa helppo toteuttaa. Trustfall neulotaan oikeasta yläkärjestä kohti vasenta laitaa, ja siinä hyödynnetään näyttävää mosaiikkikuviota. Mallihuiviin käytettiin kahta erivahvuista lankaa, mikä luo kiinnostavan pinnan. Oranssi ja sininen ovat väriympyrässä vastakkaisilla puolilla, ja niiden välinen luontainen jännite tekee yhdistelmästä näyttävän. Neutraali vaalea sävy tasapainottaa kokonaisuutta.
Langat: Malabrigo Caprino ja Mechita
Alice Caetano – Sixty-Five

Tämän ohjeen erityisyys on siinä, että kauempaa Sixty-Five näyttää paidalta, jossa on leveitä vaakaraitoja, mutta lähempää katsottuna erottuvat myös pintaneuleen pystyraidat. Paidassa on lasketut olat ja väljä istuvuus, ja se neulotaan ylhäältä alaspäin. Hihaan on kaksi vaihtoehtoa: kuvan ekstrapitkä ja hieman lyhyempi versio. Neule tuntuu muhkealta mutta silti kevyeltä ja mukavalta yllä. Punainen ja pinkki luovat raikkaan väriparin syksyyn. Nimi Sixty-Five on viittaus Alicen rakkaaseen kissaan, jota hän ajatteli mallikappaletta neuloessaan.
Lanka: Purl Soho Good Wool
Ronja Hakalehto – Silent Breeze

Silent Breeze -neuletakkia suunnitellessaan Ronja Hakalehto halusi luoda rennon, mukavan turvavaatteen, joka toimii niin sisällä kuin ulkonakin. Ohjeen nimeä inspiroi ajatus tyynestä, rauhallisesta aamusta, jolloin kevyt tuuli hiljaa heräilee. Silent Breeze neulotaan ylhäältä alas sileällä neuleella. Syvät taskut, puunapit ja helman sekä hihojen i-cord-reunukset luovat kauniita yksityiskohtia neuleeseen. Takki on rouhea ja rustiikkinen mutta samalla moderni ja graafisen selkeä muodoltaan, ja se valmistuu nopeasti paksuilla puikoilla.
Langat: Vuonue Unelma ja Tukuwool Silk Mohair
Soumine Kim – Bada

Bada on palmikoiden peittämä, ylhäältä alas neulottu paita, jossa on lasketut olat ja elegantti siluetti. Edessä tehdään kavennuksia, jotta paita kapenee kohti joustinneulehelmaa. Tämä luo etuosaan kauniit, viistot linjat. Takakappale on etukappaletta pidempi, mikä myös lisää kiinnostavan yksityiskohdan. Palmikkokuvio näyttää ensisilmäyksellä yksinkertaiselta, mutta pienet muutokset palmikoiden suunnassa tekevät siitä kiinnostavan. Paita neulotaan yhtä aikaa kahdella silkkimohairlangalla, mikä luo kevyen, pehmeän ja pörröisen neuloksen. Lämmin oranssinpunainen sävy tuo palmikot kauniisti esiin.
Langat: Biches & Bûches Le Gros Silk & Mohair ja Le Petit Silk & Mohair
Sanni Pauliina – Paint a Forest

Rennon Paint a Forest -paidan etupaneelin palmikkokuvio muistuttaa kuusia. Ohjeen idea lähti Sanni Pauliinan kotimetsistä: hän halusi suunnitella klassisen paidan, joka toimii niin sieniretkellä kuin kaupungillakin. Syvänvihreä sävy jatkaa kuusiteemaa. Paint a Forest neulotaan saumattomasti ylhäältä alas, ja siinä on lasketut olat sekä pyöreä pääntie. Ohjeessa on vaihtoehdot kolmeen erimittaiseen hihaan, joista kuvan paita neulottiin keskipituisella hihalla. Valitse valmiin paidan mittojen perusteella se vaihtoehto, jolla saat itsellesi kokopitkät hihat
Lanka: Jalovilla Räsy
Anne-Michelle Phelan – Gilly

Anne-Michelle Phelan rakastaa kaupoissa myytäviä teddykankaisia vaatteita, mutta häntä eivät innosta niiden sisältämät keinokuidut. Gilly onkin suunniteltu vastineeksi tällaisille vaatteille – se on mukava liivi, jonka voi heittää monenlaisten asujen päälle. Liivi neulotaan melko tiukalla käsialalla kaksinkertaisella langalla: DK-vahvuisella bukleella ja fingerging-vahvuisella merinolla. Niistä syntyy jämäkkä, eläväpintainen neulos. Bukleelanka vaatii mallilta tiettyä minimalistisuutta, mutta liivissä on silti pieniä kiinnostavia yksityiskohtia: valesauma sivussa, pyöristetty halkio helmassa, i-cord-reunukset ja reilut taskut. Gilly neulotaan tasona ylhäältä alas.
Langat: Woolfolk Flette ja Tynd
Simone Ryan – Éimi

Simone Ryanin vaatekaapissa on useita hänen isoisoäitinsä Éimin aikoinaan tekemiä perintöneuleita – mukaan lukien eräs vihreä, karheasta langasta neulottu palmikkopusero, joka toimi inspiraationa tähän neuletakkiin. Éimi on moderni versio klassisesta irlantilaisesta Aran-villatakista: juuri sopivan väljä ja mukava. Takissa hyödynnetään vaihtelevia palmikkokuvioita, ja se neulotaan ylhäältä alas saumattomasti raglanlisäyksillä, mikä takaa hyvän istuvuuden kaikissa ko’oissa. Nappilista ja kaulus neulotaan viimeisenä.
Lanka: Lang Yarns Donegal Tweed+
Irina Shaar – Never Too Late

Irina Shaar halusi luoda Never Too Late -paitaan pääntien, joka muistuttaa kaulakorua. Se syntyy eritahtisilla kavennuksilla ja lisäyksillä pääntien lyhennetyissä kerroksissa. Paita neulotaan ylhäältä alas. Siinä on koristeelliset raglansaumat ja pitsi- ja palmikkopaneelit edessä sekä sivuille maustamassa yksinkertaista sileää neuletta. Neulominen tapahtuu kahdella langalla yhtä aikaa, joista toinen on puhdasta silkkiä, toinen silkki-mohairia. Ne luovat kauniisti laskeutuvan neuloksen, joka imartelee kaikkia vartalotyyppejä.
Langat: Knitting for Olive Pure Silk ja Soft Silk Mohair
Yucca/Yuka Takahashi – Hanano

Hanano-sukat neulotaan ylhäältä alaspäin, ja niissä hyödynnetään joustinneuletta, joka koostuu pienistä palmikoista ja kierretyistä silmukoista. Mallineuleessa käytetään vain yksinkertaisia tekniikoita, ja se on helppo oppia ulkoa. Kantapäähän neulotaan kantalappu, ja helppo mallineule jatkuu varressa sekä jalkaterän yläosassa. Taitettu reunus antaa sukalle huolitellun ilmeen. Nimi Hanano tarkoittaa japaniksi ”niittyä täynnä syyskukkia ja heiniä”.
Lanka: Little Lionhead Knits Soft Sock
Julia Wilkens – Waveform

Waveform-huivia inspiroivat minimalistisen taiteilijan Sol LeWittin seinämaalaukset – mutta myös kävelyretket rannalle ja aaltojen hiekkaan muodostamat linjat. Aina oikein -neuleella tehdyn huivin koko pintaa peittävät aaltoja muistuttavat siksak-raidat, jotka antavat sille rytmiä ja liikkeen tuntua. Suorakulmion muotoinen huivi koostuu kahdesta kolmiosta, joita ensin neulotaan erikseen ja sitten liitetään yhteen. Siksak-raidat syntyvät kavennuksilla ja lisäyksillä, ja lopussa ne levenevät asteittain. Kookas mutta silti kevyt huivi on täydellinen asuste – mukava, leikkisä ja minimalistisen tyylikäs!
Lanka: Isager Spinni
Lue lisää: